Viimeiset pari tekstiäni ovat käsitelleet ja jopa koskeneet
vanhoja ja legendaarisia pelejä. Tuoreempaa kosketuspintaa pelikoneisiin sain
eilen, kun infernaalisen kokoisessa S-kaupassa vierailtuani päädyin tuolle
peliautomaattien epäpyhälle sektorille, jota rajasi K 18 -nauha ja vanhojen
ihmisten ominaistuoksu.
Hiivin alueelle hyvin varoen, jotteivät aistiharhaiset
vanhukset kuulisi tömistelevää käyntiääntäni. Heidän pitää luulla minua yhdeksi
omistaan, ajattelin. Hieraisin muutamaa kettukaramellia kainaloihini ja haroin
vankan hiuskuontaloni niin, että se näytti harvalta ja ylikammatulta. Onnekseni
en ollut pessyt tukkaani lähes vuorokauteen. Pahin virhe vanhusten
lähenemisessä olisi ollut käyttää heidän kurttuisille mutta yllättävän herkille
nenilleen sopimattomia hajusteita. Olin liikkeellä aika tavalla au naturelle,
sillä olin tässä erittelemättömistä syistä päättänyt olla vuorokauden ilman
hajusteita. Kettukarkit kuitenkin tekivät tehtävänsä – pääsin vaivihkaa
alueelle.
Siirryin hetimiten pelaamaan monella eri pelillä varustettua
aparaattia, josta en voinut valita mieltymysteni mukaista korttipeliä.
Vanhukset nimittäin kuulevat pokeripelien äänet ja he huomaavat välittömästi
itseään selvästi nuoremman ihmisen läsnäolon. Hedelmäpeli, sellaista sitä on
pelattava. Eikä tietenkään mitään ”sekavaa ja monimutkaista linjapeliä” (voit
lukea edellisen niin, että yrität imitoida vastakkaista sukupuolta olevaa
81-vuotiasta kanssaeläjää).
Olin pelannut peliä onnistuneesti muutaman minuutin ajan,
kun tein ensimmäisen ja ainoan virheeni. Tuo harha-askel oli kohtalokas. ”Onnistunut
pelaaminen” muuten tarkoittaa tappioita, sillä virheeni oli voittaa isosti. Tai
pikemminkin, ottaa voitot rahana ulos. Vanhusten päät kääntyivät kuin
palvelukodin päivällistä seuraavalla jälkiruoalla. Siis sikäli kun se mainittu
herkku ei vaadi puremista, vaan on mieluusti kiisselimuodossa.
Siinä minä sitten kilistelin alalaariin 37 euroa niin, että
olisin voinut vannoa koko summan tulleen alas 20-senttisinä. Ropina oli aivan
hirvittävä ja tämän vanhuksetkin äkkäsivät. Eräs tarttui minua ranteesta ja
tutki ensin sormiani, sitten kasvojani. ”Eihän näissä ottimissa ole rypyn
ryppyä”, tämä arviolta 103-vuotias nainen huudahti. Valahdin aivan valkoiseksi,
mikä tietysti olisi lähtökohtaisesti hyvä asia vanhusten keskellä…
Jatkoa seuraa ensi numerossa, siis aivan kuten Aku Ankka -lehdessä.
Siihen tuotokseen saakka voit viihdyttää itseäsi vaikkapa tsekkaamalla saitilta
http://nettipotti.com/ saatavien bonusten
koot ja mallit. Viimeistään maanantaina jatketaan.
No comments:
Post a Comment