Jatkoa...

Jatkoa viime kerrasta… Pojat olivat yllättävänkin kohteliaita ja kiitollisia ”sijoituksestani tulevaisuuteen”. He eivät olleet aikeissa käyttää liiaksi aikaa sijoituskohteensa valintaan, vaan heistä se nokkamies survaisi vain sekunteja sitten ojentamani kolikon monipeliin, josta valikoitui yhteisellä (joskaan ei kovinkaan demokraattisella) päätöksellä hyvin nopeasti Raütaa-peli. Tämä hevimusiikkia, keikkoja, miksaamista, kleinbus-tyyppistä keikkapakua, vahvistimia, kitarapiuhoja sun muita kuvioita sisältävä ja tämän tyyppiseen musiikkiin laajemmassa kontekstissa sijoittuva peli on yleensä varmahko valinta nuorille miehille.

Nämä ”miehet” olivat kuitenkin sitä tavanomaista segmenttiä huomattavasti vähemmän varttuneita ja siksikin pelialueella kiellettyjä vieraita. Paikalla marketissa ei kuitenkaan ollut liiaksi valvovia silmiä tai muita orwellilaiseen maailmankatsomukseen rinnastettavia vahtikoiria, jotka olisivat läsnäolollaan ja toiminnallaan voineet evätä poikasten yritykset rikastua.

Peli lähti käyntiin kuin tuo aiemmin mainittu Volkswagenin minibussi – sen suuremmin yskähtelemättä ja mukavasti lähtiessään murahtaen. Pojat (tai poika, nokkahemmo kun puikoissa yhä viihtyi) käsittelivät konetta kuin Rahmaninovin pianokonserton soittamiseen tottunut pianisti käsittelee jotain helpompaa, kuten vaikkapa Beethovenin neljättä. Enkä siis tarkoita tällä kertaa (Judge Reinholdin?) tähdittämää koko perheen komediaa, joka nyt ei välttämättä siinä naurattamistehtävässään liian hyvin maaliinsa osuva ole. Mutta pianoista ja elokuvista eteenpäin ja takaisin poikien alkavaan pelisessioon. Pahoittelen, tapanani on edelleenkin rönsyillä niin ajatuksissani kuin kirjoituksissanikin. Näkisittepä sekamelskan päässäni.

No niin, pojat töräyttivät pelikoneen graafiset rullat liikkeelle hyvin pienen alkupanoksen ryydittämänä. Paria pienempää voittoa seurasi kuitenkin mukava piipahdus bonuskierrokselle eli keikkaa miksailemaan. Johtavan nulikan taustalta pelikoneen ruudulle tahmaiset esiteinin näppinsä ujuttanut pojankuikelo oli valmis osallistumaan peliin – hän löi mukavat tahdit miksaussessiolle. Pääjehuna poikatroikassa toiminut jätkä vaikutti luottavaiselta kaverinsa ”taitoihin”: ”Jami hoitaa tän”. Ja Jamihan hoiti sen; kahdeksantoista euron keikkapalkkio sai pojista pienimmän kehottamaan muuta kaksikkoa jo voittojen lunastukseen.

Kuusi euroa mieheen ei kuitenkaan vaikuttanut riittävän kahdelle isompikokoiselle jantterille, jotka jatkoivat pelaamista panoksen tietysti kasvaessa… Jatkuu taas ensi kerralla. Siihen saakka voitte katsella pelikoneiden kuvia vaikkapa Rahiksen sivuilta elikkä osoitteesta www.ray.fi, jos ette muuta keksi. Me jatkamme tällä mielettömäksi hiljalleen äityvällä tarinalla heti huomenissa.