A star is born

Mitähän sitä tällä kertaa kirjoittelisi? No, kirjoitellaanpa vieläkin tuosta viime kerroilta tutusta aiheesta eli 1990-luvun ja myös 2000-luvun alun pelikoneista. Legendaarisista sellaisista, jos minulta kysytään.

Tähti on mielestäni pelikone, joka on hedelmäpelien pokeri. 1990-luvulla tuota titteliä olisi varmasti kantanut vanha klassikkoaparaatti eli viisilinjainen hedelmäpeli, joka taisi alun perin kulkea nimellä Potti 5. Tähti on Raha-automaattiyhdistyksen sivujen mukaan lafkan toiseksi suosituin hedelmäpeli juuri Tuplapotin eli potti-femman jälkeen.

Monenlaiset voittoyhdistelmät salliva ja mahdollistava tähti on ainakin minun silmääni ollut aina miellyttävä peli. Siinä yhdistyvät mukava ulkonäkö, kivat äänet, tuplausmahdollisuus ja toden totta todella monipuoliset voittokombinaatiot. Ihanaiset melonit (ei mitään ala- tai edes ylätyylistä tällä erää) esiintyvät pelissä, tämä on mielestäni Rahiksen hedelmäpelien parasta antia.

Mukavat apilakuviotkin ovat mukana pelissä, samoin monet muut vanhat tutut. Ihaninta pelissä kuitenkin ovat tietysti itse tähtikuviot, jotka ilahduttavat ilmestymällä ruutuun varsin usein. Muistan yhden session, kun päädyin eräälle huoltoasemalle. Paikallinen Tähti sekosi ihan totaalisesti, enkä nyt tarkoita Frederikiä tai Isto Hiltusta. Tuo loistokas pelikone näytti minulle kaikki parhaat puolensa yhdellä kertaa. Saavutin kolmen tähden päävoiton (eri asia kuin jaloviina, I’m afraid) kertaalleen, samoin tuplasin kertaalleen päätyyn saakka.

Lisäksi saavutin tuolla älyttömäksi äityneellä pelisessiolla paljon muitakin voittoja, niin pieniä kuin suuriakin. Rautaa kannattaa takoa (enkä taas tarkoita sitä uudempaa Raütaa-peliä, joka on muuten melkoisen hauskasti nimetty), kun se on kuumaa. Ja tuolla kertaa minä taoin. Tuntui hetken siltä, että hakkaan normaalin työssäkävijän viikon palkan verran kolikoita ulos tuosta niin antoisasta ja muutoinkin miellyttävästä aparaatista. Lopulta voittoni eivät olleet aivan tuota kokoluokkaa kuitenkaan, mutta taisinpa voittaa pitkälti kolmatta sataa euroa yhdellä pelikerralla.

Vieressäni napottaneet pikkunassikat saivat minulta jäätelö- tai ”ES”-rahat, joskaan tällä kertaa nuorukaiset eivät yrittäneetkään moninkertaistaa saamiaan ilmaislahjoja. Tuo tarina on ihan eri juttu, jonka kerroinkin jo monissa osin tuossa reilut parisen viikkoa sitten. Tällä kertaa ei muuta kuin mukavaa viikonloppua ja jatketaanpa tuossa joskus sitten tuosta viimeksi mainitsemastani slottisessiosta, josta muotoutui jälleen melkoisen mielenkiintoinen lajissaan…

Aaltopokeri

Keksin yhä moniakin mainitsemisen arvoisia pelikoneita 1990-luvulta ja myös kolmannen vuosituhannen alkupuolelta, mutta tällä kertaa puhun muutamasta yksittäisestä automaatista. Legendaarisin omalla kohdallani on vanha Teboilin ”Aaltopokka”.

Kävimme monia kertoja parin kaverini kanssa eräällä Teboil-huoltoasemalla, jonka yhdessä nurkassa tuo masiina meitä toljotti. Laite oli vanha ja tietysti se kunnon pokeripeli, joskin sadan markan päävoitolla ryyditettynä. ”Aaltoversion” koneesta teki se, että vanha ja kulunut peliruutu aiheutti toisinaan (lue: alati) kuvan aaltoilua. Huoltoaseman omistajat, Raha-automaattiyhdistyksen edustajat tai asiakkaatkaan eivät asiasta liialti välittäneet, joten kone pysyi ja ongelma säilyi.

Muistan kun kerrankin päädyimme noiden kahden samaisen kaverin kanssa siinä neljäntoista iässä ”kympin kimpoille”, kuten tuolloin oli varsin usein tapana. Kymmenen markan yksilöpanoksella sai kolmen kympin verran pelimerkkejä. Tuplaukset suoritettiin tietysti vuorotellen niin, että yksi tuplasi aina niin pitkälle kuin halusi ja seuraava tuplaus oli toisen tyypin. Kaverini numero yksi pääsi jälleen ominaiseen vauhtiinsa (kyseessä on samainen miekkonen, joka taannoisessa tarinassani tuplasi kolme markkaa aina 192:een saakka vain vaihtaakseen ison pieneen ja todetakseen ristikurkon saapumisen).

Taas lähdettiin kolmesta markasta ja jatkettiin tietysti ensimmäisen pysäkin eli kuuden markan jälkeen kahteentoista. Sen oltua itsestään selvää kamaa, päädyttiin tietysti 24:een. Tämän jälkeen alkoivatkin ”Aaltopokerin” outoudet nousta esiin. Mitä sitten seurasikaan? Jos vastasit 48 markkaa, olet väärässä.

47 markkaa on oikea vastaus edelliseen kysymykseen. Kaverini valitsema vaihtoehto väliltä pieni/suuri sen sijaan oli väärä – tosin niin oli siis summakin. Tämä oli vain yksi hieno ja omituinen juttu, jonka tuo oikukas ja hyvinkin yksilöllinen pelikone meille keksi kertoa.

Enemmän tarinoita ja isompia summiakin koskevia sellaisia löydät saitilta Nettipotti. Tuolta löydät älyttömiä ja usein myös todellisia stooreja siitä, miten suurvoittoa seuranneina päivinä tai vuosina on kullekin voittajalle sattunut käymään. Ei niin outoa tarinaa kuin ei voittajaakaan. No niin, minäpä astun hetkeksi takaoikealle ja tahkoan työpöytäni ulkopuolella hetken vaikkapa Secret of the Stones -peliä tuossa parvekkeella. Siitä sessiosta kerron sitten ensi kerralla. Ainakin rusketusta on luvassa.

Lisää suosikkipelejä pukkaa

Jatketaanpa vielä noista teinivuosien suosikkipelikoneistani. Tällä kertaa pelataan suomalaisten suosikkipeliksi 2000-luvulla profiloitunutta televisiopeliä. With a twist.

Kyse on siis kenosta ja vieläpä tarkennettuna kortti- sellaisesta. Rahiksen korttikeno oli (ja taitaa huonommassa formaatissaan olla yhä) eräs 1990-luvun parhaita ja erityislaatuisimpia peliaparaatteja. Jokainen konetta tahkonnut muistanee sen jäykän ja lukuisten bakteerien kyllästämän ilotikun, jota myös joystickiksi englantia ymmärtävä nimittänee.

Korttikenon idea oli selkeähkö: 52 kortin pakasta tuli valita haluamansa määrä kortteja, joista sitten maksettiin voittoja asianmukaisella tavalla. Kortteja pystyi valitsemaan yhdestä viiteen, jollen ihan väärin muista. Yhdellä kortilla pelatessaan ja siihen osuessaan sai lähinnä tuplaukseen johdattaneen summan rahaa, mutta päävoitto 200 markkaa realisoitui tietysti viiden kortin valinnalla ja sitä seuranneella osumalla – sekä täydellä viiden markan panoksella.

Kortteja arvottiin jokaista pelikertaa varten jotakuinkin viitisentoista, mutta tarkkaa määrää en nyt tähän hätään muista enkä liioin kaivaa jaksa. Oikea kenovekotin sadan markan päävoitolla näytti muuten tältä: http://koti.mbnet.fi/tersa/ray/kuvat/rayvanhat/muut/korttikeno100iso.jpg. Nuo nykypäivän laitteet ovat silkkaa turhuutta näiden oikeiden ja ”alkuperäisten” rinnalla.

Kenon loistopuoli oli tietysti etenkin nuoren ihmisen mielestä sen tuplausominaisuus. Pokerista tutulla tavalla siinä pystyi rämpyttelemään niitä klassisen mainioita näppämiä, jotka olivat miljoonan ripeän painalluksen voimasta lähinnä vertyneet parhaaseen iskuunsa. Tämä yhdistettynä alati tunnelmalliseen ja suhteellisen kohtalokkaaseen tuplausmelodiaan tuottivat pelikokemuksen, jollaisen ainoastaan 1990-luvun korttimasiinat pystyivät luomaan. Ah, se oli ihanaa toimintaa se. Muistan yhä, kuinka tuollainen kokemus nostatti nuoren miehen vähäiset haituvat pystyyn ja välillä myös poikittain.

Jokaisella oli oma tapansa pelata kenoa, se teki pelistä hienon. Moni haki suurinta voittoa viidellä kortilla, toiset pelasivat kahden kortin settejä. Huomattavan moni hamusi voittoja neljällä samalla kortilla, kuten vaikkapa neljällä soltulla eli jätkällä tai sitten legendaarisesti neljällä ässällä. Myös neljän kuutosen tai kasin pelaaminen oli melkoisen yleistä. Johtuukohan tämä peräti siitä, että nuo kortit ”hukkuivat” helpoimmin muiden joukkoon, mene ja tiedä. Sitten olikin kiva yllättyä voitoista. Moni sen sijaan pelasi random-kortein eli summamutikassa valituilla kahdella tahi jopa viidellä lappusella. Itse pelasin usein neljällä kasilla.

90-luvun suosikkiaparaatit, osa 3

1990-luvun suosikkipelini ja osa kolme. Nyt ei ole kyse suoranaisesta suosikistani, mutta tämä peli elää ja hengittää joissain nurkissa vieläkin, siksi otan sen nyt esille. Kyseessä on Kakkospokeri, joka ei varmastikaan vakuuttanut ketään missään vaiheessa eloaan. Tässä loistava kuva kyseisestä pelistä: http://i1.ytimg.com/vi/4AWor4toxVM/maxresdefault.jpg

Pelin ideahan kumpuaa pohjoisamerikkalaisesta ”Deuces Wild” -pelistä, jossa kakkoset ovat hyvinkin villejä. Siis pienellä v-kirjaimella. Voitot ovat pieniä, mutta niitä tulee usein. Kahdella parilla et saa mitään, vaan kolmoset on pienin voittoluokka. Siitä taisi saada/taitaa yhä saada vain panoksensa takaisin.

Suoralla saat kaksi kertaa panoksesi takaisin ja värillä triplaat sijoituksesi. Täyskädellä eli täpsykällä saat muistaakseni nelin- vai jopa viisinkertaisen palautuksen. Nelosilla saat ehkä kahdeksankertaisen palautuksen, reetillä tai viitosilla jo hieman enemmän. Pelin päävoitto on neljä kakkosta, joka taisi palauttaa rahat jopa 30-kertaisesti. Eihän sitä voittoa kukaan koskaan nähnytkään.

Kakkospokerista kulki ainakin minun korviini saakka sellainen legenda, että jossain jo hieman elähtäneessä ja jopa kulahtaneessa aparaatissa oli sellainen vika, joka paljasti piilotetun kortin kuvan noin femtosekunniksi ennen tuplaamista. Tästä nopsasilmäinen ja yli 24 freimiä sekunnissa nappaava silmä pystyi sitten tarinan mukaan poimimaan edun (ja suuret kolikot ja sitä myötä jopa setelit) itselleen. Omalta osaltani tuo stoori tosin jäi juuri siksi miltä se kuulostikin – legendaksi.

Kakkospokerin jälkeen markkinoille ilmestyi myös Ässä- ja Kymppipokeri. Ässäpokeri oli jo parempi peli siitä, että voitot siinä olivat huomattavasti suurempia. Eroavaisuus oli tietysti myös siinä, että jokereita pelissä ei ollut mukana lain. Liioin mukana ei ollut Kakkospokerin mielenkiintoista ja nössömmälle jätkälle suunniteltua puolituplaus-ominaisuutta, joka taisi tuossa koneessa olla ensimmäinen laatuaan (siis RAY:n peleistä puhuttaessa).

Kymppipokeri olikin sitten sisällöltään aika tavalla kauniimpi ja isommalla jokerin silmäluvulla varustettu peli. Kuten kaikki enemmän pokeria pelanneet tietävät, kaikki suorat menevät joko viitosen tai kympin kautta. Tämä huomioiden Kymppipokerin odotusarvo on matalampi kuin Kakkospokerin; osa suoran tekevistä korteista kun on poistettu pelkästään jokerikäyttöön. Moni pelaaja ei tätä kuitenkaan ole liiemmin tiedostanut. Itsekin huomasin asian vasta ihan tässä lennosta.

Klassikkopelit, osa 2

Jatkan viime kerralla aloittamaani aihetta 90-luvun suosikkipeleistäni tai niistä rahapeleistä, jotka tekivät nuoreen mieheen vaikutuksen. Siinä missä Apila ei ollut ihan se ykkössuosikkini, tämänkertainen peli oli juuri sitä.

Kyseessä on tietysti vanha ja kunnon, ainoa ja oikea kahden sadan markan pokeri. Se, missä oli ne vanhat nappulat, joita pystyi rämpyttelemään ihan toden teolla. Se, missä pystyi tuplaamaan kiireen vilkkaa. Se, missä 110 markkaa (muistini mukaan) ylittäessään voitot kilisivät suoraan alalaariin. Siis se pelikone, jolle eivät maistuneet muut kuin markat ja viitoset. Siis tämä: http://www.rahapeliopas.fi/nostalgia/pokeri/pics/pokeri200.jpg.

Tuohon peliin menivät karkkirahat moneen kertaan. Joskus se jotain antoikin. Myös sen pikkuveli eli sadan markan pokeri oli kiva kone, mutta kyllä tämä oli se ”real deal”. Peli oli jotenkin niin addiktoiva, että sitä vaan oli suorastaan pakko pelata.

Itse pelasin alle 15-vuotiaana ja pelin kohdeikäryhmään kuulumattomana peliä yleensä markan panoksella, jolla jokeria ei tunnettu. Jokeri kun liittyi peliin vasta kolmen markan panostasolla ja siitä ylöspäin. Kahdesta parista ja kolmosista sai kolme markkaa, suorasta muistaakseni neljä ja väristä viisi. Täyskädestä taisi saada kympin. Viiden markan panoksella väristä sai kaksikymmentäviisi markkaa ja täpöstä 50. Muistan yhä kuin eilisen päivän, kun luokkaretkellämme eräs kaveri painoi pari päätytuplausta peräjälkeen.

Ensimmäisessä näistä kahdesta jaosta hän sai värin, jota seurasi tuplaaminen 50:n ja sadan markan kautta aina kahteen hunttiin saakka. Väärinhän se viimeinen meni, tämä lienee selvä. Toisella jaolla (siis heti seuraavalla) hän sai täyskäden, josta hän muutti 50 markkaa käden käänteessä sataseksi ja sitten tuli sen kruunun aika. Mutta ei, ei se onnistunut toisellakaan kertaa, vaan peli otti omansa.

Tämän aparaatin kanssa tuli vietettyä paljon hetkiä. Voisin kirjoittaa siitä lukuisia eri tarinoita, mutten taida tehdä niin. Seuraavalla kerralla kun luvassa on jo jonkinlainen reissu nostalgian bulevardia taas kohti uutta vanhaa pelimasiinaa. Taidanpa ottaa käsittelyyn pajatson tai hedelmä-Jasson tai jonkin muun taitopelin. Tai ehkä olen sittenkin liian nuori noille. No, se peli valikoituu sitten ensi kerralle.

90-luvun koneiden muistelua, osa 1

Ajattelin tässä kirjoitella sarjan suosikkipeleistäni ajalta, jolloin olin nuori ja pelikoneet alkoivat kehittyä. Ensimmäisenä käsittelyyni pääsevä peliaparaatti eli Apila ei aivan näihin suosikeihin lukeudu, mutta jotenkin näen sen tästä huolimatta hyvänä lähtökohtana.

Peli on sitä tuntemattomille yksinkertainen opittava. Ylhäällä olevasta ja pelin otsikkoa kantavasta linkistä pääset katsomaan kuvan kyseisestä aparaatista ja sen enemmän tai vähemmän luottoasiakkaalta vaikuttavasta henkilöstä.

Muistan pelanneeni tätä aikansa kenties kehnointa hedelmäpeliä kymmeniä, luultavammin satoja kertoja noin vuosina 1997–98. Pelissä ei voinut lukita linjoja, mutta tuplausmahdollisuus siinä oli. Masiinan voittologiikka on yksinkertainen: Keskimmäiselle riville tulee pysähtyä kaksi tai kolme kappaletta kahden alimman voittorivin symboleita tai sitten kolme kappaletta ylimmän voittorivin kuvakkeita. Panostaso määrittää, mitkä voitot ovat mukana pelissä.

Vanhassa koneessa markan panoksella pystyi voittamaan parilla tai kolmella mansikalla ja kolmella kirsikalla. Tämän jälkeen kahden markan panoksella pystyi voittamaan lisäksi hevosenkengillä ja Ray-palkeilla. Kolmen markan töötillä mukaan aktivoituivat rypäleet ja melonit, neljällä markalla sai nauttia tähdistä ja uudemmista Ray-logoista. Viiden markan paukulla mukaan pelin tulivat sitten nuo pelin nimeä kantavat kasvit. Panostaso taisi sitten euroaikana olla 0,2–1 euroa.

Muistan tasan varmasti, kuinka en voittanut yhtä tai ensimmäistäkään kertaa yhtäkään noista ylärivin poteista, vaikka pelasin peliä jopa tuhansien pyöräytysten verran. Sata markkaa taisi olla kertavoiton yläraja eli pääpotti, mutta siihen minun näppini eivät koskaan päässeet tarttumaan.

Muistan kuitenkin vallan hyvin senkin, kuinka tämä omalla tavallaan hyvin koukuttavaksikin saakka toisinaan äitynyt hedelmäpeli osasi tarjota muita (tuon ajan teinin lompakolle suuria) voittoja alvariinsa; kahden tähden kombinaatiosta sai 34 markkaa ja kahdesta apilasta 45 yksikköä vanhaa valuuttaa. Olen aika tavalla varma muistini oikeellisuudesta tässä. Ei ollut yksi tai ainoa kerta kun nappasin Apilasta taskut täyteen rahaa, kun pelikone jauhoi noita kahta komboa ruudulle tämän tästä. Parhaimmillani kannoin koulun oppitunnille mukanani varmaan 300 markkaa puhdasta voittoa, joka sitten matkasi muun muassa ensi kerralla esittelyn ja muistelun kohteeksi pääsevän pelikoneen ahnaaseen säiliöön.

Pojat peliautomaatilla, osa 5/5

Jatkoa viime kerroilta… Pojat osuivat kolmea eri peliä pelattuaan lopulta siis todelliseen kultasuoneen, kun kolmas pokerijako tuotti viisinkertaisen tuplauksen onnistuttua 64-kertaisen palautuksen jaon alkupanokselle. Tässä vaiheessa ruudulla pöjötti 103 euron summa. Nuorimmainenkaan (tai ainakin sellaiselta näyttänyt) poika ei sanonut tässä vaiheessa mitään. Hän katsoi mykistyneenä ruutua tietämättä, mitä sanoa.

Vaikutti siltä, että pojat alkoivat saada tarpeekseen pelaamisesta – he olivat valmiita karkkiostoksille tai mitä lie he sitten isommalla summalla aikoivatkaan hankkia. Ensin he kuitenkin jatkoivat pelaamista pokeripelin parissa. Tuloksetkaan eivät olleet huonoja, sillä he onnistuivat parin pienemmän voiton ja muutamien nelosten myötä kasvattamaan voittonsa lopulta 140 euroon saakka. Ihan viisikymppistä mieheen he eivät siis onnistuneet voitonmaksua painaessaan voittamaan (osa kolikoista oli tietysti ropissut jo alalaariin aiemmin), mutta tuollainen 46 euroa ja risat kelpasivat näennäisen mainiosti.

”Hei, tyyppi”, vanhimman näköinen vinkkasi minulle. Hän oli aikeissa olla tämän kaupan Matti Siitonen; hän vippasi minulle kahden euron kuin ”femman näin”. Tein siis katsomalla lopulta sadan prosentin voiton sijoitukselleni. Jäin katsomaan äimän käkenä, kun pojat poistuivat kaupan puolelle taskut täynnä kolikoita toinen toistaan veljellisesti tönien ja tuuppien. He katsoivat minua olkapäidensä yli ja kuulin kahden muun (ei siis tämän nokkamiehen) lausuvan ”Kiitti!” ja ”Tattis!”. Vanhimman heistä kuulin enää vain sanovan jotain suuntaan ”Mä ainakin ostan paketin jäätelöä”. Aika velikultia, voisi joku loppukaneettina todeta.

Pojat voittivat pienellä alkusijoituksella ja pakettiauton kokoisella itseluottamuksella lopulta heidän mittapuullaan isot summat rahaa. Heidän tarinansa opetti minua tuplaamaan ja painelemaan urheiluvedonlyönnissäkin enemmän asenteella kuin ajatuksella. Minua tällainen lähestymistapa ei ole aiemmin auttanut, eikä se nostanut minua voittavaksi pelaajaksi vieläkään. Joitain juttuja ei vaan 1) hallitse tai 2) niitä ei ole tarkoitettu kaikille.

Nämä pojat olivat tiukkaakin tiukempia esiteinejä, joiden elämänjanosta jokainen meistä voisi oppia jotain. Tämän kerran urli lähtee tästä: http://www.thedailypage.com/media/2008/07/31/394hainstockmug.jpg Tuo kuva on lähimpänä sitä, millaiseksi ryhmän nokkamiehen muistan, joskin kuvan henkilö on muutaman vuoden kolikkoautomaattipoikaa vanhempi. Ehkä aika on kullannut muistot ja tämä poika on hieman sitä kaupan pelialueen osaltaan valloittanutta vanhempi, mutta mitä sillä on väliä? Väliä on tässä tapauksessa vain sillä, kuinka pojat näyttivät vanhemmalleen, kuinka aika ja paikka otetaan haltuun.

Poikaset pelikoneella, osa 4/5

Jatkoa viime kerrasta… Nuoret mestarit olivat selvästikin ottaneet sivun muutamastakin eri pelikirjasta. Näistä mainittakoon ”quit while you’re ahead”, joka myös ”voittanutta joukkuetta ei vaihdeta” -mantran tietynlaisena vastakohtana tunnetaan. Pojat siirtyivät pelikoneen mahdollistaman pokeripelin pariin ja tässäkin he olivat kylmiä kuin pakastettu suolakurkkupurkki. Ah, nuoruuden into ja rämäpäinen uskallus.

Poikaset painoivat euron panosta ruutuun ja jatkoivat voitokkaasti viitoitetulla tiellään määrätietoisesti kuin VR:n juna yössä. Nuorukaisten käyttämä tahti tosin oli valtiollista junayhtiötämme rivakampi. Olisikohan kyseessä ollut kolmas jako, kun pojat osuivat kolmeen kahdeksikkoon ja kahden euron voittoon. Oli aika sen, että Jami ottaa taas tilanteen haltuunsa. Tämä bonuspelien ruhtinas ja miksauskeikasta tai onkalosta riippumatta aina parhaisiin summiin osuva nuori gämbleri oli osuva tälläkin kertaa.

Neljä euroa ruutuun, valinnaksi pieni – ruutunelonen näkyviin. Porukan nokkamies naputteli herkeämättä tuplauspainiketta, siis aivan kuten sitä pitääkin kohdella. Kahdeksan euroa tapetille ja valinnaksi toistamiseen pieni. Patakakkonen (muistini mukaan) tauluun ja homma jatkuu. Nuorimmainen poika ja minä pidättelimme hengitystämme kuin laitteeton sukeltaja. Kuusitoista euroa näytölle ja pienellä mennään. Herttaviitonen esille ja tahti sen kuin kiihtyy.

Olin jo niin haltioissani poikien esimerkillisestä & rajattomasta ahneudesta, tietynlaisesta määrätietoisuudesta ja oikean sorttisesta tyhmänrohkeudesta, etten enää kykene muistamaan 32 euron summan kohdalla esiin tullutta korttia. Iso se oli, kuten oli ”Jamin” valintakin.

64 euroa oli viides ja viimeinen asema tällä reitillä, sillä sata euroa on tuon kyseisen masiinan päävoitto. Junnujen onneksi tietysti näin, sillä 32 euroa on tietysti huomattavasti pienempi jaettava summa kuin tuplat siihen. Pojista se nokkamies alkoi vaikuttaa jo hermostuneelta, mutta Jamin kasvoilta paistoi jopa tietynlainen tyyneys. Hän oli onnistunut olemaan ajattelematta rahasummia – tuleva pokerinpelaaja kenties kyseessä? Hän keskittyi olennaiseen ja painoi pientä. Pienihän se olikin, kun ruutuviitonen teki kaivatun esiintymisensä ruudulla ja pojat pääsivät läiskimään yläviitosia.

Tämän päivän ”hassu” kuva lähtee tästä: http://funnyfilez.funnypart.com/pictures/FunnyPart-com-lottery_winners.jpg Nyt pääsette sitten odottamaan tarinani viimeistä osaa, jonka julkaisen tässä jonkun tulevan ehtoon aikana. Tämä tuleva viides osa nivoo koko tarinan yhteen tavalla, josta Tolkienkin olisi voinut ottaa mallia LOTR-sarjaansa. Tai ehkä se oli Peter Jackson. Niin tai näin, jatkoa seuraa…

Jatkoa pukkaa

Jatkoa viimeiseltä kahdelta kerralta… Pojat jatkoivat siis pelaamista yhden kolmanneksen troikasta pyrkiessä estämään edellä mainitun kaltaista jatkosuunnitelmaa. ”Kamoon, me saatais tolla rahalla jo Essit ja patukat.” Oletan nuorukaisen tarkoittaneen Euroshopper-merkkistä energiajuomaa, sillä käsitykseni mukaan 1) tuon ikäiset eivät harrasta tässä hieman mahdollisesti itse kullekin heräävän epäilyn mukaisten palvelujen ostamista, 2) tuolla summalla tuskin saa kyseisiä palveluja hankittuja, 3) kolmen samaa nimeä kantavan naisihmisen hankkimisen mahdollisuus vaatisi jo melkoisen sattuman. ”Patukka” sen sijaan viitannee suklaaherkkuun, joka yleensä noin 40–65 gramman kokonaispainolla tuo sisällöllään sisältöä monien arjen sankarin arkeen. Noista herkuista mainittakoon nykypäivän nuorison ja trendien mukaisesti eritoten http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/1/19/Bounty-Wrapper-Small.jpg.

Pojat tekivät fiksusti ja vaihtoivat jo mukavan 1800 prosentin tuoton pelkästään viime kerralla mainitun bonuspelin ansiosta tuottaneen Raütaa-pelin Potti di Mareen, jossa rahakasta posaa tavoitellaan akvaattisissa ympyröissä. Italia auennee tosin kielenä tuon verran kaikille. Eipä mennyt aikaakaan, kun meduusat, simpukat ja mitkähän lie kaikki sysäsivät bonuspelien ohella pojat (tai merenneidon peliruudulla) onkaloon, joka käy tässä pelissä miksauskeikan vastineena eli monivaiheisena pyrkimyksenä arvata monesta eri lootasta aina se, joka suurimman voiton tuottaa. Pienimmän voiton tuottavan luukun avaamalla et jatka, muilla jatkat kohti viimeistä keikkaa/onkaloa.

Tällä kertaa poikien sukellus pelin graafisesti yllättävän kiehtovaan bonusmaailmaan tuotti 21 euron kertavoiton. Samalla se kirvoitti nuorimman pojan huulilta parkaisun ”Otetaan jo ne massit pois!” Rahaa oli krediiteissä tuossa vaiheessa jo Linnunradan käsikirja liftareille -teoksen täydellisen luvun mukaisesti 42 (euroa). Tällä rahalla olisi arviointikykyni mukaan saanut jo useammankin ”Essin”, siis taas sikäli kun puhe oli alun perinkin energiajuomista. Tässä nyt Bounty-patukoista puhumattakaan.

Isommat pojat olivat kuitenkin kylmäpäisiä jannuja, kuten seuraavassa ja toiseksi viimeisessä tarinani osassa entistä tarkemmin selviää. En paljasta tässä vaiheessa enempää, mutta takaan sen, että tulette yllättymään poikien lopullisesta voittosummasta ja siitä, että kassahenkilö tai vaksi ei lopulta tule riistämään pojilta voiton iloa saati voitettuja rahoja. Vaikka ikärajat ovat varmasti sopivaksi laskelmoituja, kyllä mielestäni pojat ansaitsivat tekemisellään rahallisen menestyksensä. Jatkoa siis seuraa…

Jatkoa...

Jatkoa viime kerrasta… Pojat olivat yllättävänkin kohteliaita ja kiitollisia ”sijoituksestani tulevaisuuteen”. He eivät olleet aikeissa käyttää liiaksi aikaa sijoituskohteensa valintaan, vaan heistä se nokkamies survaisi vain sekunteja sitten ojentamani kolikon monipeliin, josta valikoitui yhteisellä (joskaan ei kovinkaan demokraattisella) päätöksellä hyvin nopeasti Raütaa-peli. Tämä hevimusiikkia, keikkoja, miksaamista, kleinbus-tyyppistä keikkapakua, vahvistimia, kitarapiuhoja sun muita kuvioita sisältävä ja tämän tyyppiseen musiikkiin laajemmassa kontekstissa sijoittuva peli on yleensä varmahko valinta nuorille miehille.

Nämä ”miehet” olivat kuitenkin sitä tavanomaista segmenttiä huomattavasti vähemmän varttuneita ja siksikin pelialueella kiellettyjä vieraita. Paikalla marketissa ei kuitenkaan ollut liiaksi valvovia silmiä tai muita orwellilaiseen maailmankatsomukseen rinnastettavia vahtikoiria, jotka olisivat läsnäolollaan ja toiminnallaan voineet evätä poikasten yritykset rikastua.

Peli lähti käyntiin kuin tuo aiemmin mainittu Volkswagenin minibussi – sen suuremmin yskähtelemättä ja mukavasti lähtiessään murahtaen. Pojat (tai poika, nokkahemmo kun puikoissa yhä viihtyi) käsittelivät konetta kuin Rahmaninovin pianokonserton soittamiseen tottunut pianisti käsittelee jotain helpompaa, kuten vaikkapa Beethovenin neljättä. Enkä siis tarkoita tällä kertaa (Judge Reinholdin?) tähdittämää koko perheen komediaa, joka nyt ei välttämättä siinä naurattamistehtävässään liian hyvin maaliinsa osuva ole. Mutta pianoista ja elokuvista eteenpäin ja takaisin poikien alkavaan pelisessioon. Pahoittelen, tapanani on edelleenkin rönsyillä niin ajatuksissani kuin kirjoituksissanikin. Näkisittepä sekamelskan päässäni.

No niin, pojat töräyttivät pelikoneen graafiset rullat liikkeelle hyvin pienen alkupanoksen ryydittämänä. Paria pienempää voittoa seurasi kuitenkin mukava piipahdus bonuskierrokselle eli keikkaa miksailemaan. Johtavan nulikan taustalta pelikoneen ruudulle tahmaiset esiteinin näppinsä ujuttanut pojankuikelo oli valmis osallistumaan peliin – hän löi mukavat tahdit miksaussessiolle. Pääjehuna poikatroikassa toiminut jätkä vaikutti luottavaiselta kaverinsa ”taitoihin”: ”Jami hoitaa tän”. Ja Jamihan hoiti sen; kahdeksantoista euron keikkapalkkio sai pojista pienimmän kehottamaan muuta kaksikkoa jo voittojen lunastukseen.

Kuusi euroa mieheen ei kuitenkaan vaikuttanut riittävän kahdelle isompikokoiselle jantterille, jotka jatkoivat pelaamista panoksen tietysti kasvaessa… Jatkuu taas ensi kerralla. Siihen saakka voitte katsella pelikoneiden kuvia vaikkapa Rahiksen sivuilta elikkä osoitteesta www.ray.fi, jos ette muuta keksi. Me jatkamme tällä mielettömäksi hiljalleen äityvällä tarinalla heti huomenissa.

Nulikat pelikoneella, osa 1/5

Kävipä kerran niin, että olin kauppareissullani ja juuri voittanut pelikoneesta pienen summan rahaa. Olin siis suorittanut jo ostokseni eli hilseshampoon (tämä on viimeinen hiusaiheinen ”läppä” toviin, lupaan sen), marmeladia ja laastareita, kun saavuin pelikoneiden epäpyhälle alueelle.

Hakkasin kaveriani, kultaista Jaakobbia, kuin se olisi minulle roimasti velkaa. Niinhän se onkin, ajattelin. Jos ei kolikot tipahtele tuon roisin voron kahmaloista helpolla, ne voisivat tulla sieltä väkivalloin. Redusoin kuitenkin ajatukseni tasolle, jolla jopa väkivalta pelkisti itsensä ulos sieluni viimeisestä kopukasta eli vasemman jalan kantapäästä. Tiluttelin aparaattia nuhjuisilla hiluillani ja arjen työstä väsyneillä sormillani kuin 40 vuotta Für Eliseä naputtanut kapakkapianisti näppäilee kauhtuneen työvälineensä koskettimia.

Voitin koneesta jälleen (en tietystikään kerro tappiotarinoita, sehän olisi järjetöntä) pienehkön summan rahaa. Olisiko kyseessä ollut jotain 27,4 euroa. Takanani pyöri muutama nuori poika, jotka kiroilivat ikäänsä mielestäni hyvin sopimattomalla tavalla. Yksi heistä näytti niin nuorelta, ettei hän välttämättä ollut vielä koskaan edes aivastanut. Tästä sinänsä erikoisesta varttuneisuuden kriteeristä välittämättä hän kuitenkin sylki Salvador Dalin viiksiä ohuudessaan muistuttavilta huuliltaan sellaisia kiroja, joista viime tarinani vanhuksetkin olisivat ihmeissään.

Nämä lapset eivät olleet mitä tahansa skidejä, he luulivat olevansa koviksia. Joukon päämiehenä selvästi toiminut nassikka kysyi minulta rahat laarista kahmittuani yllättävänkin kohteliaasti: ”Anteeksi, ei olisi yhtä lanttia heittää?” Skenaario oli hyvin epäedullinen valehtelulle, jos huomioi sen, että olin juuri lapioinut taskuttomat housuni täyteen metallirahaa. Vippasin nulikalle euron kolikon kuin ”femman näin”, kuten Siitosen Matti aikanaan totesi muuan helsinkiläiskatua kuvaavassa viisussaan.

Pojat olivat kollektiivisen äimistyneitä avokätisyydestäni, vaikkei sana ”kollektiivinen” tietystikään auennut heille sen enempää kuin erään toisen laulun ovet erään suvun jäsenille. Jäin kiinnostuneena katselemaan poikien edesottamuksia pelikoneiden edustalla. Jatkuu ensi numerossa…

Parin paragrafin takaisesta mieleeni tulikin linkata tuo hieno musiikkikappale teidän kaikkien muistia virkistämään. Kyseessä on tietysti tämä hyvin melodinen värssy, joka taitaa olla suomennosbiisi. Onneksi se ei sijoittunut taannoisessa moisia biisejä vertailleessa listauksessa yhtä kenhosti kuin samaisen artistin Muukalainen-kipale. Eri tarina on taas se.

Vaaran vyöhyke tuoksui urealta ja kettukarkeilta...

Eräs mummoista repäisi hihastani kuin se olisi tehnyt hänelle jotain pahaa. Tässä vaiheessa on todettava, että minun oli ymmärrettävä vanhuksia. Eläkepäivästä (siis siitä, kun ne tilille ansaitusti joskin liian pienissä määrin kopsahtavat) oli kulunut tasan viisitoista päivää. Eli viisitoista tai kuusitoista päivää kuukaudesta hieman riippuen oli odoteltava vielä seuraavaankin tilipäivään. Ei ole helppoa elämä vanhuksenakaan. Ei se ole pelkästään Lidlin ovella päivystämistä aamuseiskalta tai hopeateehetkiä iltapäivällä.

Noista syistä iäkkäämmät kanssaeläjäni olivat syystäkin hieman näreissään, kun heidän likimain puolen vuosisataa työhistoriaa seuranneet pienet kansaneläkkeet olivat kuluneet noihin valintamyymälän pelikoneisiin. Sitten minä tulen Gary Buseyn hymyni kanssa ja vain osittain pälvikaljuna paikalle ja napsin noista aparaateista muiden pelaajien kolikot kuin löyhästi kiinnikkeissään kasvavat marjat vain.

Vanhukset saivat siis napakan otteen tekstiileistäni, eikä arviolta 83-vuotiaan Esterin tatsissa ollut vuosien ajan purreen osteoporoosin aiheuttamaa pehmeyttä – päinvastoin. Olin ansassa, eikä tuo hartialinjojen Herkuleesta ja penkkipunnerruksen Lionel Messistä eli vartijamiekkosestakaan enää avukseni ollut. Hätähuudon sijasta pääsin vain vaimean parkauksen, josta Toni Wirtanen ei varmastikaan olisi turhan ylpeä. Vanhukset pitivät minua hallussaan. Hetkeen en ollut varma siitä, ottavatko he minusta maskotin vai tekevätkö he minusta elottoman sellaisen.

Yksi vanhempi rouva huusi ruokottomasti minua nimitellen, enkä viitsi tässä yhteydessä mainita hänen käyttämistään termeistä kuin ”ääliön” ja ”tolvanan”. Olin käynyt heidän reviirilleen, eikä minua totisesti aiottu tuomita tavanomaista oikeuslaitosta ja tuomitsemisproseduuria käyttäen. Olin heidän silmissään syyllistynyt varkauteen ja vieläpä törkeään sellaiseen. Tietysti etuna tässä on se, että ”heidän silmissään” sisältää jotakuinkin kaihia ja muita näkö- ja taitto-ongelmia eli ei juurikaan kovin hirveästi.

Vanhusten eräänlaisena nokkamiehenä luultavasti valtavan klyyvarinsa ansiosta toiminut herrasmies kuitenkin päätti vaikean tilanteen tiukkaan lauseeseen: ”Päästäkää poika pois, ei tämä nyt NIIN vakavaa ole.” Vastalauseryöppy seurasi, mutta tuiman sekä anteeksiantavan varjon sangen harvinaisen kombinaation halogeenilamppujen piirtämänä lattiaan muodostanut iäkäs roolimalli pysyi tiukkana. Selvisin tällä kertaa, mutta saatesanoiksi sain vain ”Ei tarvitse tulla tänne enää!” Tuo oli kauneinta, mitä punoittaviin korviini tarttui tuosta hetkestä. Olin pelastunut.

Marssin takaisin kaupan puolelle ja hankin http://mb.cision.com/Public/MigratedWpy/84333/701536/85b3d819018f55aa_org.jpg yhden tuollaisen. Jostain syystä ne maistuivat huomattavasti aiempaa paremmin. Ehkä opin jotain tuosta koettelemuksesta.

Tarina jatkuu

Jatkoa viime numerosta… Siinä siis seisoin, keskellä vanhuksia. He olivat hiljalleen tajunneet sen, etten ollut yksi heistä. Olo oli kuin sillä kuvitteellisella koiralla, joka on joutunut susien sekaan. Ainoana erona tietysti se, että koira on polveutunut sudesta eikä toisinpäin. Vanhat ihmiset eivät tietystikään ole polveutuneet minusta, mutta nuoremmista ihmisistä he ovat ikäisikseen kehittyneet. Siinä vähän mietittävää.

Siinä kuitenkin toljotin, kiinni jääneenä. Oloni oli kuin olisin jäänyt kiinni jostain lapsuuden jäynästä ja olin saamassa ripityksen. Sitähän se tavallaan olikin. Vanhat ihmiset eivät pitäneet siitä, että heidän mailleen oli tunkeuduttu ja vieläpä maastoutumisen ja soluttautumisen keinoin. He eivät katsoneet hyvällä harhauttavaa pyrkimystäni vaikuttaa yhdeltä heistä.

Onnekseni kapeita hartioitaan uskomattomalla egollaan pönkittänyt vartijamies käveli ohitse juuri hetkellä seitsemännellä, jolloin vanhukset jättivät minut hetkeksi rauhaan. Tietynlainen kaasusumutteen ja niukin naukin saavutetun lukutaidon yhdistelmä toivat vaksille ikäihmisten silmissä auktoriteetin, jota vastaan he eivät halunneet tällä kertaa nousta. Ehkä he näkivät rikkeeni niin pienenä, että voisin selvitä pelkällä näpäytyksellä.

Vartija lipui ohitse niin, että aika tuntui pysähtyneen. Hänen merkittävä ylipainonsa kävi minulle askel hitaalta askeleelta entistä selvemmäksi. Surullista tässä tietysti oli se, että nuorehko mies itse yhdisti painonsa varmasti voimaan, mikä nyt on melkoinen virhearvio tuon kyseisen tapauksen kyseisessä tapauksessa. Niin tai näin, tuo kehnosti istuvan takin rintapielessä seisseen vartiointiliikkeen logon auktorisoima ostoskeskuksen pelastava enkeli oli toden totta minut piinastani päästävä.

Muuten vanhukset olisivat voineet päästää minut piinasta hieman eriävin tavoin. Kuvittelin jo hetken, kuinka he ajattaisivat minut rollaattoreineen montun reunalle. Siinä minut sitten kivitettäisiin loppumattomin ja aina vanhentunein Marianne-karkein. Karkein, jotka ovat ajalta, jolloin Fazerin logo oli erilainen ja itse perustajakin vielä elossa. Olin kuitenkin selviävä tuosta koettelemuksesta, kunnes…

Tarina jatkuu seuraavassa tekstipätkässä. Siihen saakka voit tutustua vaikkapa http://www.netentstalker.com/wp-content/uploads/2013/09/Super-Win-South-Park-NetEnt.jpg tuollaiseen. Sellaista kombinaatiota jokainen näitä pelejä pelaava odottaa. Super Mega Win, siinä olisi sitä jotain. Ehkäpä joku päivä pelaan vielä kotini rauhassa nettipeliä, jolloin tuollainen napsahtaisi. Sitä odotellessa jatkan tarinaani seuraavalla kerralla.

Luhtasen Juha vaaran vyöhykkeellä, osa 1

Viimeiset pari tekstiäni ovat käsitelleet ja jopa koskeneet vanhoja ja legendaarisia pelejä. Tuoreempaa kosketuspintaa pelikoneisiin sain eilen, kun infernaalisen kokoisessa S-kaupassa vierailtuani päädyin tuolle peliautomaattien epäpyhälle sektorille, jota rajasi K 18 -nauha ja vanhojen ihmisten ominaistuoksu.

Hiivin alueelle hyvin varoen, jotteivät aistiharhaiset vanhukset kuulisi tömistelevää käyntiääntäni. Heidän pitää luulla minua yhdeksi omistaan, ajattelin. Hieraisin muutamaa kettukaramellia kainaloihini ja haroin vankan hiuskuontaloni niin, että se näytti harvalta ja ylikammatulta. Onnekseni en ollut pessyt tukkaani lähes vuorokauteen. Pahin virhe vanhusten lähenemisessä olisi ollut käyttää heidän kurttuisille mutta yllättävän herkille nenilleen sopimattomia hajusteita. Olin liikkeellä aika tavalla au naturelle, sillä olin tässä erittelemättömistä syistä päättänyt olla vuorokauden ilman hajusteita. Kettukarkit kuitenkin tekivät tehtävänsä – pääsin vaivihkaa alueelle.

Siirryin hetimiten pelaamaan monella eri pelillä varustettua aparaattia, josta en voinut valita mieltymysteni mukaista korttipeliä. Vanhukset nimittäin kuulevat pokeripelien äänet ja he huomaavat välittömästi itseään selvästi nuoremman ihmisen läsnäolon. Hedelmäpeli, sellaista sitä on pelattava. Eikä tietenkään mitään ”sekavaa ja monimutkaista linjapeliä” (voit lukea edellisen niin, että yrität imitoida vastakkaista sukupuolta olevaa 81-vuotiasta kanssaeläjää).

Olin pelannut peliä onnistuneesti muutaman minuutin ajan, kun tein ensimmäisen ja ainoan virheeni. Tuo harha-askel oli kohtalokas. ”Onnistunut pelaaminen” muuten tarkoittaa tappioita, sillä virheeni oli voittaa isosti. Tai pikemminkin, ottaa voitot rahana ulos. Vanhusten päät kääntyivät kuin palvelukodin päivällistä seuraavalla jälkiruoalla. Siis sikäli kun se mainittu herkku ei vaadi puremista, vaan on mieluusti kiisselimuodossa.

Siinä minä sitten kilistelin alalaariin 37 euroa niin, että olisin voinut vannoa koko summan tulleen alas 20-senttisinä. Ropina oli aivan hirvittävä ja tämän vanhuksetkin äkkäsivät. Eräs tarttui minua ranteesta ja tutki ensin sormiani, sitten kasvojani. ”Eihän näissä ottimissa ole rypyn ryppyä”, tämä arviolta 103-vuotias nainen huudahti. Valahdin aivan valkoiseksi, mikä tietysti olisi lähtökohtaisesti hyvä asia vanhusten keskellä…

Jatkoa seuraa ensi numerossa, siis aivan kuten Aku Ankka -lehdessä. Siihen tuotokseen saakka voit viihdyttää itseäsi vaikkapa tsekkaamalla saitilta http://nettipotti.com/ saatavien bonusten koot ja mallit. Viimeistään maanantaina jatketaan.

Jatketaan maanantain aiheesta

Jatkanpa eilisellä aiheella, kun siitä nyt innostuin vallan. Eli siinä missä vanha ja legendaarinen 200 markan pokeri oli paras korttipeli, palaan nyt noihin muihin vekottimiin, joille ei juurikaan vastinetta nykymaailmasta löydy. Vai löytyykö sittenkin?

Vanhalle pottiviitoselle eli sille Suomen ensimmäiselle viisilinjaiselle hedelmäpelille ei minun kirjoissani löydy vastinetta tai ainakaan sen veroista aparaattia tänä päivänä. Puhun/kirjoitan siis siitä, missä meloni–meloni–tähti-kombinaatiota ja mukavaa kerroinmansikkaa ja -kirsikkaa odotti joka jannu. Ehkä niin teki osa tytöistäkin. Olkoon miten on, pelin päävoiton taisi saada yhdistelmällä, jossa vasenta yläkulmaa koristi kirsikka, jossain risteili kolmen RAY-logon sarja ja toisaalla matkasi appelsiini–appelsiini–tähti-yhdistelmä. Mansikka saattoi vaikuttaa oikeassa alakulmassa, mutta tästä en mene takuuseen.

Tässä on tietysti osa nostalgian kutinaa ja ajan patinaa, mutta kyllä nuo ensimmäiset kunnon pelikoneet olivat niitä parhaita. Muistan tietysti vanhana ukkelina vielä 90-luvun alkupuolen hedelmäpelin, joka varsin painostavalla pyöritysäänellään tuolloin hyvin nuoren vesselin vakuutti. Ei tuplausta, yhdessä versiossa ei tainnut olla edes lukitusta. Voitonmaksunappia ei ollut, vaan mahdolliset saatavat kolisivat suoraan alalaariin. Ah, nuo olivat aikoja.

Nykykoneissa saattaa olla suuremmat voitot jopa inflaatiokorjattuina, mutta jotenkin nuo lapsuuden ja varhaisnuoruuden pelikoneet olivat jotain niin hienoa ja nostalgista. Pelatahan ei lainmukaisesti saanut, mutta silti sitä piti harrastaa. Muistan vieläkin niin monta mainiota pelireissua kavereitten kanssa, kun täsmäiskujemme kohteiksi muodostuivat tuolloiset Veikkaustoimistot, suhteellisen nykyaikaiset huoltoasemat ja toisinaan jopa baarit.

Pelaaminen nuorena oli jännittävää, mukavaa ajanvietettä ja niin – tappiollista. Pelihimo iski aina tämän tästä ja tuon tuosta, eikä nuorta sielua oltu vaivattu ajatuksilla ja teorioilla EV-luvuista tai -prosenteista tai mistään muustakaan. Palautusprosentteja ei ollut tiedossa, eikä niiden perään liioin oltaisi kyseltykään. Rahaa meni lähes aina enemmän kuin sitä tuli, mutta nykypanoksiin nähden sitä meni tietysti lopulta suhteellisen vähän.

Jos mielesi tekee verestää vanhoja pelikonemuistoja, voit aloittaa vaikkapa tästä ja viihtyä kenties jopa hetken verran. Alkuperäisen veroisiahan nämä eivät tietysti ole, mutta pieni matka nostalgian tiellä ei tee kenellekään pahaa.

Suosikkipelisi?

Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkipelisi, kun tuuripelejä vertaillaan? Siis KAIKKI lykyn piikkiin kategorisoitavissa olevat pelit ja lajit lasketaan, mitään muuta ei. No okei, onhan kolikkopeleissäkin olemassa se hyvin marginaalinen taitoelementti, joskin siitä on suhteellisen turha puhua. Jätetään tuo siis pois laskuista ja puhutaan ihan rehellisesti vain ”tuuripeleistä”, sillä sellaisiahan nuo kolikoista käyntivoimansa ja pelivarauksensa ammentavat aparaatit ovat.

Oma suosikkini on Raha-automaattiyhdistyksen eli Rahiksen vanha & kunnon 200 markan pokeripeli eli ”Pokeri”. Siis se, missä oli ne kunnon näppäimet, kunnon päävoitto ja oikeat tuplausäänet. Etenkin viimeksi mainitut. Jokainen tuota peliä salaisesti tai täysin avoimesti fanittanut ihminen tietää tasan tarkkaan, mistä puhun. Se addiktoiva tuplaus, ne kolikon kilinää jäljittelevät äänet, se epäonnistumista vääjäämättömästi seuraava ”kosh”-ääni ja niin edespäin.

Jokaisella meistä on varmasti kokemuksia siitä, kuinka tuossa pelissä tuplasi ”loppuun asti” ainoastaan valitakseen viimeiseksi kortikseen väärän valinnan noiden klassisten pienen ja ison väliltä. Itse muistan kaveripiirissäni lähinnä legendaariseksi muodostuneen tarinan, jonka mukaan kaksi nuorta miekkosta pelasi kymmenen (vai oliko se vain viiden) markan kimppaa.

Toinen kavereistani naputteli sitten tarinan mukaan kahta paria tai kolmosia seuranneen (ja markan panostasolla saavutettua) kolmen markan voiton jälkeen tuplauspainiketta kuin huomista ei olisi. Kuusi markkaa kyseessä, valinta kohdistui isoon – oikein. Kaksitoista markkaa, isoa painettiin toistamiseen – oikein. 24 markkaa ja jälleen mennään isolla – oikein. 48 markkaa ja sama tuttu kaava, tuplauspainiketta hakataan kiivaasti ja isoa kertaalleen siinä välissä. Ja oikeinhan se meni.

96 markkaa on seuraava etappi matkalla päätyyn, ja mikäpäs muukaan sieltä valikoituu kuin iso. Oikein. Jäljellä on enää viimeinen kortti, johon intuitiivinen kaverini päättääkin jostain syystä painaa pientä. Ristikuningas tervehtii nuoria miehiä partansa takaa ja kulmiensa alta. Pojat eivät saaneet liki sataa markkaa miehiin, mutta he saivat hyvän tarinan kerrottavikseen. Tästä voitte ammentaa hieman nostalgiatrippiä, vaikka kyseessä onkin vain huntin masiina. Voi pojat, saadapa joku kaunis päivä tuollainen vanha ja ehta 200 markan pokeri kämpille. Sitä päivää odotellessa.

Löytökolikosta iloa kahdelle

Kaverini kuuli tästä lottopeliaiheisesta tuotoksestani ja päätti kantaa kortensa kekoon. Siis ei kirjaimellisesti, vaan lähinnä kuvaannollisesti. Mutta asiaan, sillä nämä sivupolut ovat jotain turhaa. Ja tein sen taas. No niin: Kyseinen kamu oli kuitenkin ollut ostoksilla paikallisessa valintamyymälässään, kun hänen näköpiiriinsä oli ilmaantunut sopivalta näyttänyt Rahiksen pelimasiina.

Aparaatin alalaarissa oli kimaltanut kahden euron arvokolikko, jonka ystäväni oli häpeilemättä napannut ahnaisiin hyppysiinsä. Pari euroa solahti suoraan koneen auvoisaan raha-aukkoon ja ystäväni oli valinnut pelikohteekseen vanhan kunnon Jaakobinpainin eli Kulta-Jaskan. Euron kertalaakit seurasivat ensin toisiaan siten, että voitot pyörivät jossain kahdeksan euron huiteilla.

Sitten tapahtui tietysti sellaista, että paria napakkaa voittoa seurasi kaksi uutta ja suurempaa mokomaa. Kahdeksan euroa muuttui kahdeksaksitoista ja kohta kolmesta kympistä tuli seitsemän kybää. Ystäväni lopetti lopulta pelaamisen 85 euron summaan. Ilmaista rahaa, jos sellaista joskus on ollut. Mitä tässä tarinassa sitten on erikoista? Eipä vielä hirveästi mitään, mutta tästähän se kehittymään lähtee.

Kolikon koneeseen (ilmeisesti) unohtanut henkilö nimittäin palasi paikalle kaivamaan laaria ystäväni pelihetken jälkeen. Kyseessä ei ollut laareja tämän tästä kauhova pullomummo, vaan selvästi jotain unohtaneet näköinen henkilö. Kaverini päätti olla rehti ja hän kertoi menestyksestään ja ojensi parisen euroa sen ”oikealle” omistajalle.

No mitäpä tästä sitten seurasi? Kolikon aiemmin hukannut ja taas uudestaan haltuunsa saanut henkilö pelasi kaverini ohjeista samaista aparaattia ja vieläpä samaista Kulta-Jaskaa. Mitäpä siitä seurasi muuta kuin suuri voitto? Tällä kertaa pelaaja lopetti sessionsa 65 euron kohdalla. Tämä masiina siis sylki kahden euron sijoitukselle yhteensä 150 euroa, josta pääsi nauttimaan parikin eri ihmistä.

Rehellisyys maan perii tai mitä tahansa siihen suuntaan, näin pääsi käymään tällä kertaa. Tämän ehtoon linkki lähtee osoitteeseen http://www.lotteryuniverse.com/stories-mega-millions-winners.aspx, josta poimin ensi kerraksi jonkin tarinan käännettäväksi. Siihen saakka: Kannattaa ilmeisesti kokeilla noita Rahiksen pelejä ja vieläpä sitä klassista kultaista Jaakoppia. Pelikoneet tuntuvat viritetyn niin, että yhtä tai paria suurempaa voittoa saattaa seurata vielä kolmas tai neljäskin. Ei siis välttämättä kannatakaan lopettaa kun on voitolla. Ei ainakaan heti.

50 prosentin mahdollisuus ei riitä kaikille

Heitin tuossa muutama viikko sitten kolikkoa kaverini kanssa. Otin hänen heittäessään kestoklaavan eli arvasin saman puoliskon joka ainoalla kerralla. Osuin 50 kerrasta 21:lla oikeaan. Kertaakaan ei tullut sitä Rahiksen Tuplapotista tuttua pystykolikkoa vastaan. Tämä 42 % oikein 50–50-vedoista on varmasti jotakuinkin oikeanlainen tulos, kun tarkkailee yleistä tuuriani onnenpeleissä. Kaverini puolestaan valitsi kolikkonsa siten, että hän valitsi joka toisella heitollani kruunan ja joka toisella puolestaan klaavan.

Arvaatko, montako hän sai oikein? Ei tarvitse olla eksakti vastaus. Okei, paljastetaan: Hän osui 32 kertaa oikeaan. Jako taisi mennä suhteellisen tasan 17–15 klaavalle. Hän siis osui 25 arvauksella 17 klaavaan, kun taas itse osuin 50:llä 21:een. Minulla 42 %, hänellä 68. Otos toki on suhteellisen pieni, mutta kyllähän tästä vähän suuntaviivoja saa.

Seuraavaksi kokeilimme isomman kortin vetämistä. Otimme täysin sattumanvaraisesti (eli ”randomisti”, kuten nykynuoriso sanoisi) kortteja pöydälle levitetystä korttipakasta, jota sekoitimme aina noin 10 kortin noston välein. Nostimme isompaa korttia 100 kertaa. Tällä kertaa tuurini osoittautui kohtuullisen hyväksi, sillä kaverini voitti vain 56 nostoa. Olen sen verran katkera tuosta huonosta arpalykystäni, että koen tuollaista tasoa edustavan tappion lähinnä positiiviseksi tulokseksi.

Seuraavaksi arvailimme illan kenolähetyksessä parittomia ja parillisia numeroita. Hän osui kymmenellä arvauksellaan kuuteen oikeaan, minä kahteen. Kahteen! Miten voit osua tuossakin lajissa kaksi kertaa kymmenestä, kun käsittääkseni lähtökohtaiset mahdollisuudet ovat 50–50. Otin vieläpä huomioon jo ylöspoimitut numerot, joten loppuvaiheessa valitsin enää pelkästään sitä vaihtoehtoa, jota arvontapallerossa oli enemmän jäljellä. Ei auttanut.

Ehkä olen yksi niistä ihmisistä, jotka eivät vain osaa arvata kahdesta tasaveroisesta vaihtoehdosta sitä oikeaa. Tietysti on huonompi olla se, joka ei koskaan saa työpaikkaa, vaan jää haastattelukierroksen kakkoseksi tai jotain muuta pidemmällä tähtäimellä ikävää. Olisi kuitenkin mukava voittaa välillä jotain jostain, mikä ei vaadi tuuria tai liioin keskittymistä. Enkö voisi kerran vain pelata vaikkapa peliä http://www.netent.com/games/slots/secret-of-the-stones/ ja voittaa jotain? No okei, tässä pelissä palautusprosentti kyllä lienee jossain 90 nurkilla, eli ehkä sitä ei voi kutsua suoranaisesti 50–50-peliksi. Toisaalta, pelisessiosta yleensä joko voittaa tai häviää jotain. Ei tosin joka kerta.

Taito vai Onni nimeksi lapselle?

Nyt se taas nähtiin. Pelasin lauantaina tuuripeliä ja taitopeliä. Tuuripelissä tosin oli mukana myös oma osuutensa onnelle, josta tuossa alempana hieman lisää. Arvata saattaa, kummankaltaisesta pelistä sitä rahallista menestystä sitten tulikaan. Sanotaanpa vielä sen verran, että taidokas veikkaaja en ole, mutta jos taitojani verrataan tuuriini… Siinä vertailussa on vain yksi voittaja, joka tosin ei siis laadullaan vakuuta sekään.

Paiskasin siis markkinoille pari riviä lottoa, joista toisessa oli 0+0 (numerot + lisänumerot) ja toisessa 0+2 oikein. Sivuosumia taisi toisessa rivissä olla ainakin kolme, kenties enemmänkin. Mutta nyt siihen taitopeliksi luokiteltavaan lajiin, tässä tapauksessa niin monen suomalaisen ja alle- tai yllekirjoittaneenkin suosikkivetopeliin eli vakioon. Painoin matkaan haravan, jolla oli arvoa kokonaista 32 euroa. Asiaan perehtyneille sanottakoon/kirjoitettakoon, että kyseessä oli -1-tuloksen takaava, 4+4-mallinen pihanhoitoväline.

Osuin kolmestatoista kohteesta lopulta kahteentoista oikeaan. Odotin tietysti voitonjakoa jossain määrin kiinnostuneena, sillä muutaman huntin potti innosti kovasti. 12 oikein -tuloksen veikanneita palkittiinkin 250 euron potilla. Seuraavaksi sain tietysti jännittää, josko haravastani löytyy (outo sanapari, myönnän) 12 oikeaa vaiko lopulta se -1 eli 11.

Lopputulemaan 12 oikein on käsittääkseni tuollaisissa tapauksissa mahdollisuus kerran kahdeksasta eli matemaattisesti aika tasan tarkkaan 1:8. Tsäänssi ei tietystikään ole erityisen hyvä, mutta vastaavanlainen järjestelmä olisi maksanut aivan liikaa minun kukkarolleni. Se taitaa mennä yli tuon 250 euron, mutten nyt jaksa sen tiketin hintaa laskea. No, tietystikin tuo onnen osuus meni pieleen ja sain vain 2 x 11 ja 4 x 10 oikein. Nuo alavoitot tietysti avautuvat tällä tapaa kerrottuna vain asiaan perehtyneemmille. 45 euroa oli kuitenkin oleva palkintoni, eli sain sijoitukseni takaisin maireasti vähän reilu 1,4-kertaisena. Samaa ei tietystikään voida sanoa lotosta.

Jos sinä osut haravallasi johonkin rahakkaaseen, voit tarkistaa vakion suhteen tuon rivin paikkansapitävyyden vaikkapa tuosta ja noin. Sitten ei muuta kuin palaamisiin ja veikkaamisiin. Jatkamme huomenissa vapunvietto- ja simankeittoaiheilla. Tai jos ei aivan noinkaan, niin ainakin serpentiinit ovat alati paukkuvia, kun työläisten juhla koittaa.

Lähden maailmalle!

Minä voitan tänään lotosta. Jaksaisiko tuota tarkistaa, paljonko siellä olisi tarjolla tänä erittäin kauniina keväisenä ja jopa lauantaisena aamupäivänä. Tai no, pottihan taidetaan jakaa illalla… Tsekkaanpa asian aina niin luotettavalta YLE:n teksti-tv:ltä eli oheisesta linkistä: http://www.yle.fi/tekstitv/html/P471_01.html. Noin.

2,7 miljoonaa odottaa siis ottajaansa, enkä varmasti ole ainoa sen perään janoava yksilö tässä maassa, jossa mainoksen mukaan lottovoittajat haluavat elää normaalia elämää ja käydä jopa töissä. Itse en tuohon porukkaan kuulu. Jos voittaisin tuon varsin kookkaan rahasumman, joka normaali-ihmisen noin sadan vuoden palkka-ansioita vastaa (aika hyvien tulojen vieläpä, kun verottomana 27 tonnia vuodessa olisi varmasti monen mielestä ihan kiva tienata), en varmaankaan menisi maanantaina töihin. Ainakaan en tekisi sitä perjantaina.

Taitaisin pamauttaa maanantaina Vantaalle Veikkauksen pääkonttoriin asioimaan. Joskin asian laita on muistaakseni niin, että miljoonavoitoissa tai suurissa poteissa kuitenkin, on jonkinlainen odotusaika. Ei siis muuta kuin rahaa jostain muualta käpälään tai luottokortti laulamaan suloista säveltään ja lyhyt matka Helsinki–Vantaan nimellä operoivalle lentoasemalle. Sieltä sitten flygari johonkin mukavaan paikkaan, josta voisi sitten ottaa jatkolennon vaikka toiseen, vielä mukavampaan paikkaan.

Reissussa rähjääntyy, sanotaan. En uskoisi tuohon mantraan liki kolme miljoonaa euroa tililläni, vaan yrittäisi kovasti hankkia rahalla onnea ainakin hetken ajan. Mikäpä olisikaan parempi tapa kuin aloittaa rahojen ylenpalttinen tuhlaaminen matkustelemalla lukuisiin itseä (ja puolisoa tai muuta matkakaveria) kiinnostaviin paikkoihin?

Kuinka mukavaa olisi aidosti todeta ”Mihin mennään?” -kysymykseen vastauksena jotain tiktakmaista: ”Mennään minne vaan.” Itse ainakin nauttisin juuri tuollaisesta ajattelutavasta ja tempoilusta, siitä olen varma. Mentäisiin vaikka Islantiin ja siitä sitten melkoisena kontrastina vaikkapa sinne Malediiveille. Sitten voisi odottaa vaikka Uusi-Seelanti, Argentiina ja Japani. Välillä voisi palata Eurooppaan ja käydä nauttimassa vaikkapa Bosnian kauniista luonnosta ja piipahtaa kerran elämässä myös Pariisissa.

Mahdollisuuksia matkailuun on likipitäen rajaton määrä, jos vaan kiinnostusta ja etenkin valuuttaa löytyy. Nuo rahahuolet voit ratkaista lopullisesti, jos tänään napautat tuon muutamaan otteeseen mainitun lottopotin itsellesi. Ei siis muuta kuin kauniista ilmasta nauttimaan ja lappua kioskille!

Pelisessio 2

Pelasinpa tuossa taas muutamaa slottia eli monilinjaista hedelmä- tai jotain muuta peliä, kun ei meinannut olla parempaa käyttöä rahoille. No, niitä käyttöongelmia tuli muutama lisää, sillä tällä kertaa lähteeseen heitetty kolikko toi mukanaan pari kaveria.

Aloitin pelaamalla Starburstia, joka tunnetusti on sille päälle sattuessaan todella mainio vekotin. Siinä parit viuhkat ilmestyivät ruudulle ja lopahtavaa ääntä jokerikortin hukkumisesta ei ihan heti kuulunutkaan – jokaista villiä viuhkaa kun seurasi jonkinlainen mukava voitto. Seiskojakin eksyi ruudulle pariin kertaan varsin mukava läjä, joka muutamat kymmenet voittokertoimiksi sallivat.

Starburstista voitettuani siirryin hetkeksi suosikkini eli Magic Portalsin pariin. Sitä pyörittelin siinä automaattisin spinnein tovin jos toisenkin, mutta mitään isompaa en voittanut. Päinvastoin: SB:stä voittamani rahat olivat jo huveta, joten päätin siirtyä epämiellyttävämmän pelin pariin, jotta kyllästyisin pelaamiseen kokonaan.

Pelasin seuraavaksi Jack Hammer -peleistä sitä jälkimmäistä, jonka olen aiemmilla pelikerroilla sangen tylsäksi ja etenkin vähävaraiseksi todennut. Okei, onhan siinä se Sticky Wins -ominaisuus, mutta kun sen ensimmäisen osan tapaan tuokin slotti tahtoo jumituttaa siinä näytöllä ainoastaan jotain ilmanaikuisia puhelinluettelo- tai muita halpiskuvioita, kun mieli tahtoo ja halajaa ruutuun mahdollisimman monta ”supersankaria”, konnaa tai kohtalokasta daamia.

Eipä mennyt aikaakaan, kun isohko voitto rämähti korviini kuin Scatman Johnin 90-luvun hittikappaleen alkusointu. En muista enää, mikä kuvio sieltä ui ja millä Sticky-rullausten perättäisellä määrällä, mutta mukavasti kilisi. Voitin jotain, joka oli sadan ja kahden välillä – siis kertoimena. Tämä piristi pelikassaani niin mukavasti, että olin jo aikeissa ”quit while you are ahead”. Mutta eihän sitä malttanut…

Siirryin takaisin Magic Portalsin pariin. Tällä kertaa suosikkini tahkosi iloisia säveliään ja minuun kovasti vetoavaa tunnelmaansa puolen tunnin ajan ehkä saldolla +12 €. Tai siltä se ainakin vaikutti. Kiva oli tuo sessio, eli tänään jatkoin eilen lupaamallani tavalla – iloisemmalla aiheella.

Jos sinä haluat voittaa rahaa, voit tsekata, miten voittajien kannattaa äkkirikastumiseensa suhtautua. Arvokasta oppia rahaa rahankäyttöön saat esimerkiksi tästä. Muistahan muuten ladata viking lotto sisään, siellä on kuulemma pottia tarjolla…

Koukussa lottoon?

Voiko lottoon jäädä koukkuun? Miksipä ei voisi? Onhan näitä fiksaatioita ihmisillä aina kengistä kokinhattuun ja rusinoista ruskaan. Lottopelit kutkuttavat, sillä niistä voi voittaa koko elämän suunnan muuttavia summia valuuttaa eli kahisevaa. Tämä on itsestään selvä asia.

Jokainen varmasti tuntee jonkun, joka pelaa ihan liikaa juuri lottopelejä, muttei varmasti kailota tästä. Olen nähnyt vuosia sitten erään naisen lataavan sadoilla euroilla lottoa eräänä lauantaina, kun hänen piti laittaman ”oma lappu ja kimppa miehen kanssa ja isompi porukka ja siskon lappu ja…”. Lottoa, kenoa, eurojackpottia, viking lottoa yms. pelejä voi pelata liikaa ja nykyisellään vieläpä monta kertaa viikossa. Kenon kohdalla arvonnat ovatkin tunnetusti kahdesti päivässä nykyisellään. Rahaahan voi siten survoa menemään parhaimmillaan pelkkään kenoon sen 14 kertaa viikossa.

Lottopelit ovat omituinen ”koukkuuntumisen” aihe, kun sitä asiaa ajattelee oikein järjellä. Ainahan fiksaatiot ja pakkomielteet ovat järjenvastaisia, mutta kun näistä peleistä voittaminen on sen kuuluisan ison kiven takana. Tonnin puskee onnenpeleihin suhteellisen nopeasti, mutta auta armias kun yrität voittaa tuhatta euroa kerralla. Todennäköistä nimittäin on, ettet saa lotossa kuusi oikein -tulosta kertaakaan elämäsi aikana, ja sekin ilman lisänumeroa takaa yleensä ”vain” parin tonnin voiton. Raha on pieni kertasijoitus, mutta pitkässä mäessä näissä peleissä voitolle jäävät elämässään vain ne harvat, jotka saavat 6+1- tai 7 oikein -tuloksen.

Jos johonkin veikkauspeliin olisi fiksua jäädä koukkuun, olisi sen parempi olla jokin urheiluvedonlyöntiin liittyvä pelimuoto. Pitkävedolla moni tekee elantonsa, samoin joku voi voittaa pitkässä juoksussa vaikka tulosvetoa pelaamalla. Tämä tosin edellyttää sitä, että kyseisellä veikkaajalla on erinomainen ja poikkeuksellinen käsitys veikkaamiensa otteluiden maalinteosta ja eritoten sen odotusarvosta.

Kenoa et pelaa voitollisesti, vaikka kuinka yrittäisit. Siis tokihan se salama saattaa iskeä kertaalleen, mutta jos jatkat voittorahoilla pelaamista, jossain vaiheessa ne loppuvat. Odotuskäyrä kun sattuu näissä peleissä aina osoittamaan jyrkästi kaakkoon.

Eipä kuitenkaan vaivuta synkkyyteen, sillä unelmointi tekee elämästä paria astetta maukkaampaa. Tästä kiva kuva tiistaihin ja ensi kerralla iloisemmat aiheet! Tai no, kiva ja kiva.

Nettikasinomenestyjä

Onko sinulla joskus ollut sellainen kutina, että tänään täytyy pelata jotain? Olen saattanut kirjoittaa tästä joskus aiemminkin, mutta otetaanpa vaihtoehtoinen näkökulma aiheeseen. Puhun (kirjoitan) tällä kertaa tuttavastani, jolla saattoi tuollainen kutina olla päällä juuri toissa viikonloppuna.

Tämä kamu tuuttasi nettikasinoista keskusteltuamme reilun saturaisen sijoituksen eräälle kutsuvaksi havaitsemalleen nettikasinolle, jonka nimen olen saattanut mainita joskus. No, huntin sijoitus kasvoi melkoisen mukavasti korkoa, kun uuden uutukaista pelitiliään testaamaan lähtenyt henkilö risteili erinäisten slottien ja pöytäpelien välillä.

Testissä olivat pääasiallisesti NetEntin kutsuvat monilinjapelit eli slotit, mutta myös Microgamingin laadukkaat pelit saivat oman osansa tuttavani kolikoista ja niiden vuolaasta virrasta. Tämä virta oli kuitenkin kääntyvä varsin nopeasti plussamerkkiseksi, sillä huntin depoa (näin ammattikielellä ilmaistuna) seurasi tietysti kahden mokoman verran pelirahaa tilille seurannut hyvitys kasinon puolelta. Olipa sekava virke. Tarkoituksenani oli kertoa epäsuoralla tavalla, kuinka talletukseen sai 100 %:n lisän ilmaisen bonusrahan muodossa.

Tuo kaksihunttinen oli aluksi hieman vähenevää laatua, mutta ennen 150 euron krouvia pelaamisessa tapahtui mielekäs käänne – se muuttui voitokkaaksi. Pienempää voittoa seurasi hieman suurempi ja tuota hieman suurempaa taas aavistuksen verran kookkaampi monetaarinen palkinto pelaamisesta.

Lopulta tämä tuttavuuteni lopetti pelisessionsa siihen, että hänellä oli tuhannen euron verran pelirahaa tilillään. Seuraava ”ongelma” rahojen ulossaannissa oli tietysti se, että bonusvaatimukset piti selvittää eli kierrätysvaateet oli luovittava läpeensä. Eipä mennyt aikaakaan (muutama pelisessio), kun kasinon vaatimat kierrätyssummat ja -määrät oli saatu napsuteltua. Tässä vaiheessa pelejä kokeilleella henkilöllä eli tarinamme sankarilla oli jäljellä yli 800 sadan euron edestä pelimerkkejä.

Hän nosti puolen kiloa eli 500 € pois pelitililtään ja teki täten mukavan profiitin pienestä piipahduksestaan nettikasinolle. Pelirahaa tämä nettikasinoiden nöyryyttäjä ja internetin herkkusuu jätti vielä rapian 300 euron verran – potentiaalia uudelle jättinousulle on siis vielä olemassa ja hyvinkin.

Jos sinä haluat astella mainitun kaverin jalanjäljissä, voit tehdä nykykasinoiden sallimalla, nopealla ja edullisella Euteller-merkkisellä valuutansiirrolla oman deposi. Tuttavani saavuttaman kaltainen menestys ei tietystikään ole taattu – toiset tienaavat vielä enemmän. 

Bonuksista ja muustakin

Oletteko kyllästyneitä siihen, kuinka nettikasinot eivät tarjoa pelaajilleen mitään muuta kuin ensitalletuksen yhteydessä aktivoituvan bonuksen, jonka kerääntymistä/saavuttamista on kaiken lisäksi hankala seurata? Niin olen minäkin. Voin rehellisesti suositella vain muutamaa kasinoa, jotka takaavat sen, että molemmat noista edellä mainitsemistani epäkohdista siirtyvät joutokoriin eli roska-astiaan tai -ämpäriin.

Guts on nettikasino, joka iskeytyy noihin mainittuihin epäkohtiin kuin kolpakko merirosvojen valtaaman juottolan baaritiskiin. Ensinnäkin, Guts tarjoaa joka viikko jotain uusia bonuksia pelaajilleen. Tänäänkin minut saavutti sähköpostiviesti, jossa mainostettiin uusia ilmaispyöräytyksiä. Maksimaalisen 65 pyöräytyksen sarjan sai sadan euron talletusta vastaan, mutta pienemmistäkin summista palkittiin 35:llä tai kymmenellä pyöräytyksellä.

Vaikka on tietysti selvää, että kasinot kamppailevat aina asiakkaista ja näiden pelimerkeistä, on silti mukava huomata, että niiden välinen tiukka kilpailutilanne mahdollistaa tällaisen. Pelaajan kannalta on tietysti edullista, että alalla on lukuisia tarjoajia ja näin ollen ”ostajan markkinat” toteutuvat. Laaja kilpailu sitten taas mahdollistaa pelaajan valitsevan monien erittäin laadukkaiden toimijoiden väliltä itselleen sopivan nettikasinon tai -kasinot.

Gutsilla bonuksen kertymistä on muuten hyvin helppo seurata reaaliajassa; omalta sivultaan voi tarkkailla, kuinka nopeasti kasinolta ”pääsee livohkaan” omien rahojensa kanssa, jahka bonusvaatimukset on tullut suoritettua. Tämä ei ole itsestään selvä seikka kaikkien sekavien kasinoiden sävyttämässä pelimaailmassa.

Mainitaanpa vielä, että monilla nettikasinoilla on nykyään erinomaisen laajat pelivalikoimat asiakkaidensa iloksi tarjolla. Pelit ovat kehittyneet melkoisesti siitä, kun itse kukin meistä hakkasi legendaarisen kahdensadan markan pokerin huoltoasemalla varattuna ollessa sitä viereistä hedelmäpeliä, joka toisti melkoisen kohtalokkaalta kuulostavaa ”taustamusiikkia” eli painostavaa säveltä pelin tiimellyksessä. Tarkoitan tietysti sitä 90-luvun alkupuolen versiota, jossa oli suorakulmion malliset suuret napit, joita pystyi oikeasti kajauttamaan lapsen nyrkillään.

Rahaahan noista aparaateista pystyi voittamaan nykyrahassa sellaisen 17 euron verran noin 85 senttiä vastaavalla panoksella eli 20-kertaisesti panokseensa nähden. Tämä herättää ajatuksia. Jos nykyään voitat nettikasinolla kymmenen euroa viidenkymmenen sentin pyöräytyksellä, tuntuuko se suurelta voitolta? Sitähän minäkin. Paitsi että meistä on karsiutunut lapsen maailmankatsomus, myös pelien potentiaaliset päävoitot ovat kasvaneet todella merkittävästi.

Jännää piisasi

Tiedättehän sen ihanan ja kirjaimellisesti kihelmöivän tunteen, kun arvotun tikettisi numerot näyttävät oikeaa riviä tarkastaessa niin ihanan oikeilta? Lievä uskonpuute hiipii jo puseroon ja housunlahkeeseen saakka, kun numero toisensa perään tuntuu olevan täysin sama kuin tuossa arvotussa ja ”oikeassa” rivissä.

Minulle kävi noin tuossa juuri eilen, kun aloin hyvin kursorisesti silmäillä lottolappujani, jotka olivat pari kappaletta sellaisia Salesta hankittuja 1/10-kimppoja. Tsekkasin Ylen luotettavalta teksti-tv:ltä, millaiseksi tämä arvottu rivi on muodostunut. Mielestäni numeromuistini on kohtuullisen hyvä, joten painoin nuo jo nyt unohtuneet numeraalit mieleeni hetkeksi. Lähimuisti on aivan eri asia kuin se, että muistaisi mitä eilen söi. 11, 12, 15, 18, 23, 32 ja 36. Nehän ne numerot olivat.

Nappasin lottotiketit kouraani ja siirryin laboratorion eli toiletin puolella istuntosessiota varten. Silmäilin pelitositteita, joista ensimmäinen oli jonkin sortimentin järjestelmä ja toinen puolestaan ihan rehellinen täysi lapullinen rivejä. No, tuota jälkimmäistä hetken tsekkailtuani havaitsin rivin, joka alkoi 11… 12… 15… Jännitys nousi kuin hiihtohissi kohti korkeuksia. Tunsin olevani viidentoista sekunnin sisällä miljonäärin statuksesta, sillä tiesin, että 13,3 miljoonan (tai mitä hyvänsä se nyt olikaan) potti oli mennyt ”jakoon” yhdelle.

Sitten se seuraava numero olikin sitten jotain muuta kuin mitä sen piti oleman. Olisiko se ollut 16. Loput numerot olivat sitten 3x eli kolmekymmentä ja jotain. En jaksanut tarkistaa lappua enää kunnolla, kun toiveet kuusi oikein (tai tietysti suuremmastakin) voitosta olivat huvenneet tuonne turhien toiveiden joutokoriin, jota myös rahanahneudeksi kutsutaan.

Tarkoitukseni on tänä iltana heittää nuo molemmat tiketit kiskalle ja toivoa, että jompainen tahi kumpainen pitää sisällään vaikkapa jonkun mukavan 3+2-mallisen voiton eli edes jotain. Itse olen näissä asioissa aina sellainen, että jos ei vähintään tonnin voittoa ole luvassa (eikä sellaista ole vielä koskaan näkynyt), tympäännyn ja tarkistutan kupongin ihan koneellisesti. Eivät tuollaiset pienet roposet jaksa kiehtoa edes tällaista rahallisesti hyvin rajoittunutta yksilöä. Tälläkin viikolla kuitenkin on luvassa lauantai, ainakin jos kalenteriin on uskominen…

Pidä kimpasta kiinni, sanon suoraan sen

Joko luit siitä tyypistä, joka jäi pois Akaan Toijalan tai Toijalan Akaan voittoporukasta? Minäpä luin tai kuulin, ainakin ohimennen tai hyvin kursorisesti. Mahtaa miestä riipiä. Tämä nostaa esille pari eriävää näkemystä solidaarisuudesta.

Antaisitko sinä 5,73 miljoonaa (tai huhujen mukaan tuplasiivun eli sellaisen 11,46 megaa voittaneena) jonkinmoisen osion tuolle kaverille, joka jätti syystä tahi pyystä osallistumatta tuohon kohtalokkaaseen ja voitokkaaseen kimppariviin? Solidaarisuus, empatia ja kaikki muukin kutsuvat toki luokseen lailla järven pohjukassa soittelevan näkin. Hyi. ”Voi kai sille kaverille sata tonnia heittää säälistä, mulla kun tuota rahaa nyt on.” ”Kyllähän sitä pitää jotenkin kaveria muistaa, ei noin huono tuuri saa kellään olla.” ”Toivoisin, että mua muistettais tuollaisessa tilanteessa, joten annan osan voitostani kamulle.”

Vaihtoehtoja edellisille: ”Ei missään nimessä. Itsepähän päätti olla osallistumatta.” ”Hän kyllä tiesi kimpasta, mutta jätti omasta valinnastaan osallistumatta. Oma on häpeänsä.” ”En usko, että minua muistettaisiin vastaavassa tilanteessa.” Nämä ovat vaikeita asioita itse kullekin. Voitotta jääneen on hankala pyytää, sillä eihän hän siihen oikeutettu ole. Voittaneen on hankala esittää lahjoitusta itse (ei performanssi-merkityksessä tuota ”esittää”), sillä se vaikuttaisi säälimiseltä (mitä se tietysti tässä tapauksessa onkin).

Hankalaa on, on niin kovin hankalaa. Tarinan opetus on tietysti se, ettei kannata irtautua kimppalappuporukasta. Ei ainakaan silloin, kun ennätyksellinen potti on arvonnan kohteena ja jokaisesta ryhmäläisestä tulisi sellaisen osuessa monimiljonääri.

Vältät akaalaisen (tai toijalalaisen) idiootin (tai vaatimattoman sankarin) kohtalon painamalla oman kuponkisi lauantaina, kun 13,3 miljoonan euron lottopotti menee jakoon. Siis luultavasti menee jakoon. Kyllä Veikkauksessa nauretaan partaa, viiksiä ja pulisonkeja myöten, kun vaihto on kymmeniä (jopa sata?) miljoonaa ja houkat pelaavat pienestä siivusta siitä niin into pinkeänä, että nuppineulalla sen poksauttaa miltei voisi.

Ei siis taas muuta kuin lappua sisään ja kimppariville sanot ”Totta maar.” Sitten kun se osuu, jätät menemättä töihin ja mahdollistat nuoremman henkilön palkkaamisen. Se on kaikin puolin oikea teko, jota ei tarvitse katua toijalalaisen tapaan. Laitetaanpa klassikko-otos tähän päivään: http://www.dumpaday.com/wp-content/uploads/2012/12/funny-lottery-winners.jpg.

Magic Portals

Kaverit meinasivat, että Starburst tai Secret of the Stones ois parempi ku mun suosikkipeli, mutta olin eri mieltä asiasta. Kokeilin muutamalla roposella vähän jokaista suosittua ja muutamaa vähemmänkin popularisoitunutta peliä, mutta vain yhden löysin omakseni.

Minä pidän Magic Portalsista. Joo, kyllä, siinä voittaa suhteellisen harvoin ja ”taikaportaalien” sattuessa kohdalle ei välttämättä edes voita. Mutta silti, jokin siinä vain vetoaa minuun. Niille, jotka eivät koko peliä tunne, sanottakoon, että MP (ei sotilaspoliisi englanniksi tai mitään muutakaan sellaista) on tavanomainen viisirullainen slotti, jonka jokaiselle kiekolle jää kunkin pyöräytyksen jälkeen esiin kolme symbolia. Ensimmäisen rullan keskimmäinen ja samoten viimeisen rullan keskimmäinen kohta ovat ”taikaportaalit”. Jos nämä kaksi kohtaa sisältävät saman kuvan, muuttuvat kaikki vastaavat kuviot taululla (nuo kaksi kohtaa mukaan lukien) jokereiksi.

Ei ole lainkaan mahdotonta, että viidestätoista esille pyörähtävästä kuvakkeesta seitsemän tai kahdeksan muuttuisi yhdellä kertaa jokereiksi. Tällöin kahdellakymmenelläviidellä (muistelisin näin) voittolinjalle ei tarvitse jämähtää kuin yksi tai pari arvokasta kuvaketta, jotka sitten palvelevat rahakkainta tarkoitustaan kun ne saavat seurakseen useamman villin (eli jokerikortin) rivin. Esimerkiksi pelin päävoittoluokkaa edustava matami kun saapuu kerran sopivalle linjalle, ja vaikkapa kahdeksan punaista ja yleistä palloa ruudulla muuttuu jokereiksi… Tällöin suuri voitto on selviö.

Pelin bonuskierrokselle pääsee helposti tai ainakin yksinkertaisella tapaa: Taikaportaaleihin kun napsahtaa free spins -symbolit molempiin, alkaa vähintään kymmenen ilmais- tai bonuspyöräytyksen rumba. Noiden kierrosten aikana koko viimeinen rulla on taikaportaali, joten voittaminen on kolminkertaisesti peruspelimuotoa helpompaa – siis noiden kutkuttavien jokereiden osalta. Suurimmat voitot voi tietysti saavuttaa tällöin, tai ainakin voittaminen on tosiaan monin verroin helpompaa ja useammin toistuvaa.

Magic Portals ei takaa useita pieniä voittoja, vaan sen potentiaali piilee juuri suuremmissa kertavoitoissa ja äärimmäisen herkullisissa taikaportaaleissa. Vaikken itse kovinkaan peleihin menevää sorttia ole, tämän pelin myönnän kutkuttavan ajatuksissa aina toisinaan. Suosittelen kokeilemaan tätä ja montaa muuta laadukasta NetEnt-slottia vaikkapa Gutsin mainiossa pelimaailmassa. Muistathan, että pelejä voi kokeilla myös ilman rahallista sijoitusta. Pieni riski tietysti tekee pelaamisesta hieman mielekkäämpää… 

Toijalasta maailmalle ja takaisin

Eipä se mennyt tuo lottopotin kutale jakoon kellekään, mutta ottajia on varmasti tulevanakin lauantaina. No, keskitytäänpä tällä kertaa vankasti uutisoituun pottiin, joka meni jakoon. Ja sellaiseen, joka ripoteltiin ympäri suomalaista kuntaa niin, että lehdistö revitteli aiheesta jo viikonloppuna enemmän kuin 57,3 palsta-attometrin verran.

Pienistä määreistä suuriin: noin 5,73 miljoonan euron potti napsahti siis kullekin toijalalaiselle vai akaalaisiksikohan heitä pitää kutsuman? Niin tai näin, sikäli kun EuroJackpotin pääpotti nyt oikeasti jakautui tasan kymmenelle kimppalaiselle, on tietysti uskomattoman hieno asia, että juuri näin kävi. Kukaan normaali ihminen kun ei tarvitse 57,3 miljoonaa yksin itselleen. Näin kateellisen suomalaisen kannalta on tietysti vielä inhottavampi ajatella, että katujamme tallaa nyt yhden kroisoksen sijaan kymmenen. Vähemmästäkin jo suututtaa, kun itsellä ei osu edes kolmea oikein.

On ehdottoman hienoa, että tuota megapotin tuomaa rahallista jubileeta pääsee jakamaan moni yksilö, ja sikäli kun voittajat nyt edes jossain määrin solidaarisiksi ja normaaleiksi ihmislapsiksi osoittautuvat, voi kymmenen hengen sijaan noista rahoista päästä nauttimaan jopa vaikkapa 50 ihmistä. Enkä tarkoita tällä kaiken maailman hännystelijöitä ja hyvänpäiväntuttuja, vaan paremminkin rahallisella onnella tällä kertaa isosti siunattujen miesten (?) perheitä. Nyt Ismo-Petteri voi saada seitsemän metrin ponnahduslautansa ja Elisa-Helleville saadaan se katumaasturi-mönkijä-olentonsa.

Jos sinä haluat osaksi miljonäärien klubia, ovat vaihtoehtosi aika tavalla seuraavissa: 1) Opettele joku huippusuosittu urheilulaji (tennis tai koripallo vois olla kiva, futis tai lätkä toki hieman helpompia pärjättäviä) ja nettoa siitä. Vaihtoehtona 2) voit uraohjuksen lailla ampaista suuren liikeyrityksen johtoon, psykopatian rajamaille ja osinkokaappariksi. 3) voit tehdä hyväpalkkaista työtä tai kahta jobia vaikkapa viidenkymmenen vuoden ajan ja nauttia yhdestä (1) miljoonasta 70-vuotiaana, kun et ensin ole ostanut mitään puoleen vuosisataan.

Vaihtoehto 4) on sitten tuikata lottolappu koneeseen ja odotella lauantaista arvontaa ja maanantaista tilipäivää. Sitten sitä vaan ollaan ja annetaan rahojen kasvaa korkoa ja kuunnellaan Abbaa. https://www.youtube.com/watch?v=ETxmCCsMoD0 Vaikka tuosta. Veikkaamatta et voi voittaa, ja jos kuulut siihen 99,938 prosenttiin väestöstä, jota ei miljoonia tuottavilla erikoislahjakkuuksilla ole siunattu, se (veikkaaminen) onkin ainoa mahdollisuutesi miljonääriksi. Tai ainakin melkoisen lähellä sitä.

13,1 miljoonaa, osa 2

Jatketaanpa tuosta lottopotista. Eilenhän käsittelin noita yleisimpiä sijoituskohteita eli asuntoja ja autoja. Käsitelläänpä nyt niitä yhdessä: asuntoautoja siis! No ei sentään.

13,1 miljoonaa. Sillähän ostaisi vaikka 1,31 miljoonaa paristonvaihtoa rannekelloon. Tai sellaisen rapiat kymmenen miljoonaa oluttölkkiä. Noista saisi sitten panttien muodossa takaisin 1,5 miljoonaa euroa, mikä on aika älytön ajatus sekin. No mutta, maailmanympärimatkasta haaveilee moni, tuolla summallahan painelisi Telluksen ympäri kerran jos kuudennenkin. Siinä rytinässä näkisi Malediivit, Filippiinit, Uuden-Seelannin, Argentiinan, Islannin, Kap Verden, Kööpenhaminan, Dubrovnikin, Malmön, Huippuvuoret ja vaikka Mäntsälän.

Tuolla rahalla ostaisi myös vinon liudan suklaatia, sukkia, palsternakkaa ja huonekasveja. Ei ole oikeastaan mitään normaalia asiaa, mitä reilulla kymppimiltsillä ei hankkisi. Luksusjahti on toki yksi joissain unelmissa pyörivä artefakti, jota ei kovinkaan halvalla saa. Ehkä tuolla lottopotilla saisi liisattua jonkunmoisen kruiserin Monacon satamaan. Satamapaikka on sitten taas ihan toinen juttu.

Itse tykkäisin saada asuntooni (siis siihen uuteen rapian kuusi megaa maksavaan kämppään) oikean ja ehdan elokuvateatterin. Nyt ei puhuta mistään 46-tuumaisesta LG:stä kaiuttimineen, vaan ihan sellaisesta kahdenkymmenen ihmisen istuttavasta ja punaisella kokolattiamatolla ja veluurikuoseilla varustetusta noin 50-neliöisestä salista, jossa oikea leffatykki ruiskuttaisi eläviä kuvia jättimäiselle kankaalle. Äänestä tuossa unelmien huoneessa vastaisi Ray Dolbyn laboratorioiden mestarilliset tekniset vempaimet, jotka saisivat normaalit 5.1- tai 7.1-kanavaiset äänentoistojärjestelmät vaikuttamaan lasten näpertelyiltä.

Saisihan tuolla summalla paljon muutakin viihde-elektroniikkaa, joilla voisi sitten äijäluolansa tai naarasstudionsa varustaa. Moni hankkisi biljardipöydän ja flippereitä (ei siis sitä miekkavalasta vaan pelimasiinaa) sekä pelikonsoleita ja kaikkea Speden Spelien nopeustestikoneesta vanhaan kunnon Pacman-aparaattiin.

Sellainen uima-allas grottoineen olisi tietysti aika kiva myöskin. Mutta näin. Haaveilla saa ja pitää, mutta lottovoiton huomenna nappaavalle nämä kysymykset, ehdotukset ja ajatelmat ovat realismia sitten maanantaina, kun eropaperit kirjoitetaan työpaikalla. Moni toki jatkaisi työssään, mutta se on taas kolmas juttu se. Huomiseen arvontaan voi varautua vaikkapa katsomalla kuvaa virallisista valvojista: http://img.yle.fi/uutiset/kotimaa/article5722187.ece/ALTERNATES/w960/10_02+lotto+1. Ei kai tässä muuta kuin lottoamisiin ja muistahan jättää kuponkisi ajoissa. Muuten päädyt seuraavan tarinan onnettomaksi sankariksi tai paremminkin tunariksi.

13,1 on viikon luku

Lotossa olisi lauantaina jaossa 13,1 miljoonan ennätyksellinen jymypotti, josta jokainen haluaa takuuvarmasti siivun. Suurin osa ihmisistä ei ahneuksissaan halua vain siivua, vaan moni mielii koko pottia omiin ahnaisiin ja tahmaisiin hyppysiinsä. Minulle kelpaisi puolikas, kolmannes, kvartaali, kymmenesosa tai vaikkapa sadasosakin. Tuhannesosankin ottaisin, eikä kymmenestuhannesosakaan aiheuttaisi turhaa syljeskelyä vaan ennemminkin hiljaista tyytymystä. Monelle kelpaisin varmaan sadastuhannesosakin eli 130 €. Ottaisinhan minä senkin.

Mitä tuolla reilulla kolmellatoista megalla sitten voisi hankkia? ”Melkein mitä vain”, lienee vastauksista soveliain. Runo tai riimi ei muuten ollut tarkoituksellinen. Kolmellatoista miljoonalla eurollahan saisi vaikkapa sen iät ja ajat myynnissä olleen asunnon, jonka urli lähtee vaikkapa tästä. Tuo liuhuleittinen myyjäjäpikkä muuten voisi hänkin ryhtyä viettämään kissanpäiviä (oletettavasti noin viiden prosentin) komissiollaan. Käsitykseni mukaan 5 % seitsemästä pilkku kahdesta miljoonasta on jotakuinkin 360.000. Eihän tuo nyt voi pitää paikkaansa komission korkeuden osalta, kun prosenttikin vastaisi normaalin työssäkävijän vuoden liksaa?

Saisihan sillä rahalla paljon muutakin. Tuon edellä linkatun ”luukun” hankkivalta jäisi vielä kuutisen miljoonaa ylikin. Sillähän voisi hankkia vaikkapa menopelin. Minä hankkisin Bemarin tai Cadillacin, mutta todennäköisemmin molemmat. Audikin olisi kiva, eikä tietynlainen Mersukaan olisi pahitteeksi. Ferrariin en kajoaisi sen epäkäytännöllisyyden vuoksi, mutta ehkäpä sittenkin. On sellainen vaan niin nätti.

Mitä sitä sitten perheen pienimmille hankkisi? Eihän niitä sovi hemmotella aivan piloille vaikka rahaa olisi kuin vessapaperia Serlan tehtaalla. Ehkä sitä jotain pientä ja sievää voisi ostaa, kuten ponin, uima-altaan, pari mönkijää ja/tai oma pienimuotoinen huvipuisto. Ei kai sentään?

Suomalaiseen mielenlaatuun ei tietystikään sovi prameilu, joten ehkäpä sitä kävisi viikon Lanzaroten-loman vetäisemässä ja toisi mukanaan sallitun määrän väkijuomia hyllyyn napottamaan. Siis siihen lastulevyiseen vanhaan hyllyyn, kun eihän sitä ole tarvetta vaihtaa uuteenkaan. Kämppää voisi päivittää vaihtamalla yksiön kaksioon ja kenties sitä kesämökkiä voisi katsella jostain. Elät vain kerran, sanon minä. Jos sitä rahaa on, se on sama panna haisemaan. Ja jos sitä on 13,1 miljoonaa, sen on parempi haista niin paljon, että sivullisilla palavat nokkakarvat. Huomenna lisää kulutusideoita.

Ryysyistä rikkauksiin

Moni tuntee vanhan ”ryysyistä rikkauksiin” -kliseen. Koskaan se ei ole ollut niin kohdallinen ja kutinsa pitävä kuin tämän tarinan päähenkilön kohdalla. Kutsutaan häntä vaikka nimellä ”Melvin”.

Melvin oli junavaunuissa ja välillä kirjaimellisestikin katuojissa elellyt ja kenties jopa varttunut mies, joka oli ehtinyt iältään jo viidenkymmenen huonommalle puolelle. Tällä tarkoitan tietysti 50+-sarjaa, joka toki joistain näkövinkkeleistä on puolen sadan parempi puoli. Niin tai näin, Melvin oli siis eräänlainen boxcar hobo, joka hankki ravintonsa lähes olemattomalla sosiaalituellaan, kerjäämällä tai tarpeen niin sanellessa jopa varastamalla. Palautuspullojen ja -tölkkien keräily sekä tietysti palauttaminen asianmukaiseen valintamyymälään olivat myös hänen suosimiaan aktiviteetteja.

Eräänä päivänä hän tapansa mukaisesti keräili pulloja, tarkasteli parkkiautomaattien ”kolikkopesiä” ja kioskien roskakoreja, kun hänen liasta ja patinasta mustuneet sormenpäänsä tarrasivat arpalipukkeeseen. Tuossa värikkäässä ja x- sekä z-kirjaimia sisältävässä arvassa oli tiivistyvä ja oleva koko hänen tulevaisuutensa. En pidä teitä jännityksessä, vaan totean suoraan, kuinka Melvinin hyppyset olivat osuneet noin 1.400.000 euroa vastaavaa paikallista valuuttaa oikeuttavaan voittopottiin. Aluksi mies ei tietystikään ollut uskoa onneaan, mutta tämän käänteen sisäistettyään asunnottomasta tuli miljonääri.

Jonkun epätarkan arpaa rapsutelleen megalomaaninen tyhmyys ja huolimattomuus olivat toisen satumainen onni. Ehkäpä tämä voitto menikin näistä kahdesta paremmalle miehelle, tiedä häntä. Ainakin se meni tarpeeseen. Melvin osti rahoillaan fiksusti asunnon ja sijoitti vain viikkoja myöhemmin toiseen. Nykyisellään mies on suhteellisen hyvin menestyvä sijoittaja, joka antaa rahan tehdä töitä hänelle.

Melvinin tarina on kirjaimellinen ryysyistä rikkauksiin -stoori. Mies ei tuhlannut ansaitsemiaan (vai kenties ansaitsemattomiaan?) rahoja turhuuksiin, vaan pani ne poikimaan. Hän teki itsestään menestyvän sijoittajan pelkästään tuurilla saavutetun ja megakookkaan (kirjaimellisesti) alkupääoman ansiosta.

Miten sinä sijoittaisit 1,4 miljoonaa euroa? Ostaisitko itsellesi uuden asunnon vai hankkisitko vuokrattavia kämppiä, joista voisi repiä varmaa tuottoa vuodesta toiseen? Moni asia saattaa mennä pois muodista, mutta jossain luukussa asuminen on aika tavalla välttämättömyys. Melvinin kohdalla näin ei tosin välttämättä ole, mutta eiköhän hänkin ole tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Lisää lottojuttuja löydät vaikkapa oheisen linkin http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1226991/The--unusual-lottery-winning-stories.html takaa.

Siivous on kivaa!

Tämän tekstin pitäisi saada ihmiset siivoushommiin, ellei jopa -talkoisiin. 26-vuotias amerikkalaismies nimittäin löysi unohdetun miljoonavoittoon oikeuttavan lottolapun siivotessaan huonettaan. Tämä sivuston http://www.ajc.com/news/news/man-cleaning-finds-1-million-lottery-ticket/nd2pn/ ensimmäisenä julkaisema artikkeli inspiroinee monet amerikkalaiset lukijat putsaamaan talonsa kivijalasta sisäkattoon ja kellarista katolle saakka. Ehkäpä itsekään et ole tarkistanut kaikkia arpojasi tai pelikuponkejasi tarpeeksi kovalla intensiteetillä?

”Minulla oli voittava tiketti enkä edes tiennyt siitä”, onnekas ja onnellinen voittaja Gregory Jarrett totesi. Jarrett osui voittavaan viisi oikein -tulokseen tammikuun viidennentoista päivän arvonnassa, mutta hän lunasti voittonsa vasta helmikuun kahdeksantenatoista päivänä. Mies oli ostanut voittavan kuponkinsa ruokakaupasta.

Jarrett käytti voittorivissään sisarustensa syntymäpäiviä. ”Kutsuin äitiäni ja kävelin häntä kohti täristen”, mies muistelee. ”Hän vahvisti voittavan rivin, ja me halasimme siinä kohtaa.”

Jarrett totesi aikovansa maksaa laskuja voittorahoillaan. Tarina ei kerro, millainen kasa erinäisiä laskuja miehelle on ehtinyt kerääntyä, mutta tuskin mitään miljoonaa taalaa hotkaisevaa kuitenkaan.

On vaikea kuvitella, miten Jarretin tapauksen kaltainen juttu vain sattuu. Luulisi, että lottorivin muistaisi tarkistaa päivän tai parin viiveellä. Mutta eihän näin suinkaan aina ole. Itse kukin on varmasti jossain vaiheessa jännittänyt lotto- tai kenokupongin kanssa päiviä tai jopa viikkoja itse arvonnan jälkeen. Sama pätee tietysti myös raaputusarpoihin ja eritoten lahjaksi saatuihin sellaisiin.

Mikäpä olisikaan mukavampi yllätyslahja kuin raaputtaa Casino- tai jostain muusta erittäin rahakkaasta arvasta päävoitto. Nettiarvat ovat muuten tässä suhteessa huomattavasti parempi vaihtoehto perinteisille arvoille, sillä niitä on vaikea muistaa olla rapsumattamatta ja toisekseen niistä on huomattavasti todennäköisempää voittaa edes jonkinlainen rahasumma. Taidanpa käsitellä näiden arpojen voittomahdollisuuksia ensi viikolla.

Tästä tarinasta opimme jälleen (vaikkakin sivupolun kautta) sen, että puhtaus on puoli ruokaa. Jos siivotessa voi löytää miljoonaan dollariin oikeuttavan tiketin, ehkä jokaisen kannattaisi puunata kämppänsä useammin. Tai toisaalta, ehkä pitkän aikaa siirretty ja siirretty siivouksellinen operaatio voisi mahdollistaa tuollaisen yhden voittavan arvan tai kupongin löytymisen, kun sitä roskaa olisi ehtinyt kertyä nurkkiin ja laareihin hieman eri tavalla kuin joka perjantaisen imuroinnin jälkeen. No, tapansa kullakin tässäkin suhteessa.

Viking Loton todennäköisyydet

Käsittelin tuossa taannoin loton ja kenon palautusprosentteja tai paremminkin todennäköisyyksiä. Tällä kertaa lyhyehkön analysoinnin alttarille astelee skandinaavista mytologiaa ja Valhallasta saakka kumpuavaa elin- tai kuolinvoimaa (viimeksi mainittu juuri mytologian näkökulmasta, ei niinkään veikkaavan yksilön) pumppaava Viking Lotto. Kopioin seuraavan graafin suoraan Veikkauksen sivuilta, sillä tämä on ihan havainnollistavaa matskua IMO.

A = Mahdollisten rivien lukumäärät eri vaihtoehdoille 6 - 0 oikein.
B = Kunkin vaihtoehdon mahdollisten rivien suhde kaikkiin mahdollisiin riveihin. Kun tämä luku kerrotaan sadalla, saadaan vaihtoehdon todennäköisyys prosenteissa.
C = Mahdollisten rivien suhde kunkin vaihtoehdon mahdollisiin riveihin. 

	A	B=A/1227151	C=12271512/A
0 oikein	3 838 380	0,312787861838	3,20
6 oikein	1	0,000000081	12 271 512,00
5+1 oikein	12	0,000000977875	1 022 626,00
5 oikein	240	0,000019557492	51 131,30
4+2 oikein	15	0,000001222343	818 100,80
4+1 oikein	1 200	0,000097787461	10 226,30
4 oikein	11 700	0,000953427744	1 048,80
3+2 oikein	800	0,000065191641	15 339,40
3 oikein	197 600	0,01610233523	62,10
3+1 oikein	31 200	0,002542473984	393,30
2+2 oikein	11 700	0,000953427744	1 048,80
2+1 oikein	296 400	0,024153502845	41,40
2 oikein	1 370 850	0,111709950656	9,00
1+2 oikein	59 280	0,004830700569	207,00
1+1 oikein	1 096 680	0,089367960525	11,20
1 oikein	3 948 048	0,321724657891	3,10
0+2 oikein	91 930	0,007447330044	134,30
0+1 oikein	1 316 016	0,10724155263	9,30

Yllä sijaitsevasta kaaviosta näet helposti voittoluokat. Niistä palkitsevimpien kohdalla ei tietystikään voi sitten puhua ”helppoudesta”, sillä noista eritoten 5+1- tai 6-malliset kombinaatiot ovat lähestulkoon astronomisen vaikeasti saavutettavissa.

Miten noihin tarunhohtoisiin voittoihin sitten pääsee käsiksi? No tuurilla tietysti, milläpä muullakaan? Vieläpä suorastaan satumaisella sellaisella. Normaalilla lykyllä kun ei tee mitään, jos lähestulkoon ilmaisia miljoonia on vailla.

Lisätäänpä vielä oheiset tekstipätkät tähän, niin varmasti mielesi janoaa pelaamaan:

Viking Lotossa arvotaan myös yksi numero 48:sta niin kutsutuksi Onnennumeroksi. Todennäköisyys, että Onnennumero osaa kuuden arvotun numeron joukkoon, on 1:8. Näin ollen Onnennumeropotti on tarjolla pelaajille keskimäärin joka kahdeksas viikko. Viking Lotossa arvotaan myös kaksi lisänumeroa kuuden varsinaisen numeron lisäksi, jotka osuesaan pelaajan peliriviin kasvattavat voiton suuruutta.

Oheisessa taulukossa on kuvattu Viking Loton eri tulosten todennäköisyydet. Todennäköisyys saavuttaa mikä tahansa voittava tulos yhdellä pelirivillä on noin 1:22.

Jos sen sijaan olet kiinnostunut mielekkäämmistä ja hieman helpommin saavutettavista miljoonapoteista, suosittelen sinua testaamaan vaikkapa nettikasinon nimeltä Guts.