Jokainen on
varmasti kuullut tarinan siitä, kuinka voittava lottokuponki jäi viemättä
kioskille ajoissa. On oikeastaan uskomatonta, että tietyt legendat ja
kansantarut toistuvat lokaatiosta ja ajasta riippumatta. Täysosuman
voittaneitahan olisi nykyiseen nähden varmaan 10.004-kertainen määrä, jos
jokainen onneton lottoaja olisi ehtinyt juuri sillä yhdellä kertaa viedä
kupongin ajoissa veikkausasiamiehelleen tai -naiselleen.
Yleensä
tiketti on jäänyt palauttamatta, koska ”keli oli hirvittävä ja suksilla ei vain
voinut neljänkympin pakkasessa mennä Ruittulankankaan valintamyymälään.” Sää on
pääsyy ja toisinaan vain osatekijä. Joskus lappua ei vain jaksa/viitsi viedä
veikkauspisteeseen, kun keli on liian hyvä. ”Samapa se on loikoilla, säästääpä
samalla lottoriviin tavallisesti menevät rahat.” Ja silloinhan se täysosuma tai
vähintään maukas kuusi oikein -tulos olisi osunut. Niin tarinat kertovat.
Sään ja
viitsimisen ohella kolmas hyvin merkittävä syy tällaisissa tarinoissa on
kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että papan 51 vuotta pelattu onnenrivi
vaihdettiin juuri siksi lottokerraksi kun se olisi ensimmäistä kertaa osunut
yli viiteen oikeaan. Se siitä onnenrivistä. Miksi jollain rivillä pelaa 2600
kertaa, jos se sitten pitää vaihtaa johonkin toiseen? Tottahan sitä muistaa ne
numerot, vaikka olisikin ollut lotonpeluuiässä jo viiden vuosikymmenen ajan.
Sitten kun ne numerot epäilemättömän varmasti lottokoneesta esiin ja eetteriin
arvotaan, voi huulilta päästä railakas ja painokelvoton huudahdus ellei
kaksikin. Omaa tyhmyyttä, joku voisi väittää.
On siis
sanomatta (tai kirjoittamattakin) selvää, että vakioriviä ei 1) kannata
vaihtaa, 2) jättää viemättä ja 3) ei kannata ainakaan kiduttaa itseään tarkastamalla
arvottuja numeroita, jos kuponki on jostain syystä tahi neljännestätoista
jäänyt palauttamatta. Ratkaisu ongelmiin lienee kestolotto tai monilla
nettikasinosaiteilla, kuten vaikkapa Unibetillä
tai Mr Greenillä pelattavissa oleva
nettilotto. Nettikasinoiden lottoa voit pelata silloin kun se parhaiten juuri
sinulle sopii. Ajankohdan suhteen ei ole niin väliä.
Suuria
potteja voi yrittää kaivaa siis perinteisen lauantailoton ulkopuoleltakin, ja
erityisesti oman aikataulusi mukaan. Kestolotto on hyvä vaihtoehto, mutta
välittömän rikastumisen toivoa elättelevän on syytä tutustua laajemmin
nettikasinoiden tarjontaan. Pettyminen tuohon tarjontaan on yhtä todennäköistä
kuin loton jättipotin voittaminenkin.
No comments:
Post a Comment