Aaltopokeri

Keksin yhä moniakin mainitsemisen arvoisia pelikoneita 1990-luvulta ja myös kolmannen vuosituhannen alkupuolelta, mutta tällä kertaa puhun muutamasta yksittäisestä automaatista. Legendaarisin omalla kohdallani on vanha Teboilin ”Aaltopokka”.

Kävimme monia kertoja parin kaverini kanssa eräällä Teboil-huoltoasemalla, jonka yhdessä nurkassa tuo masiina meitä toljotti. Laite oli vanha ja tietysti se kunnon pokeripeli, joskin sadan markan päävoitolla ryyditettynä. ”Aaltoversion” koneesta teki se, että vanha ja kulunut peliruutu aiheutti toisinaan (lue: alati) kuvan aaltoilua. Huoltoaseman omistajat, Raha-automaattiyhdistyksen edustajat tai asiakkaatkaan eivät asiasta liialti välittäneet, joten kone pysyi ja ongelma säilyi.

Muistan kun kerrankin päädyimme noiden kahden samaisen kaverin kanssa siinä neljäntoista iässä ”kympin kimpoille”, kuten tuolloin oli varsin usein tapana. Kymmenen markan yksilöpanoksella sai kolmen kympin verran pelimerkkejä. Tuplaukset suoritettiin tietysti vuorotellen niin, että yksi tuplasi aina niin pitkälle kuin halusi ja seuraava tuplaus oli toisen tyypin. Kaverini numero yksi pääsi jälleen ominaiseen vauhtiinsa (kyseessä on samainen miekkonen, joka taannoisessa tarinassani tuplasi kolme markkaa aina 192:een saakka vain vaihtaakseen ison pieneen ja todetakseen ristikurkon saapumisen).

Taas lähdettiin kolmesta markasta ja jatkettiin tietysti ensimmäisen pysäkin eli kuuden markan jälkeen kahteentoista. Sen oltua itsestään selvää kamaa, päädyttiin tietysti 24:een. Tämän jälkeen alkoivatkin ”Aaltopokerin” outoudet nousta esiin. Mitä sitten seurasikaan? Jos vastasit 48 markkaa, olet väärässä.

47 markkaa on oikea vastaus edelliseen kysymykseen. Kaverini valitsema vaihtoehto väliltä pieni/suuri sen sijaan oli väärä – tosin niin oli siis summakin. Tämä oli vain yksi hieno ja omituinen juttu, jonka tuo oikukas ja hyvinkin yksilöllinen pelikone meille keksi kertoa.

Enemmän tarinoita ja isompia summiakin koskevia sellaisia löydät saitilta Nettipotti. Tuolta löydät älyttömiä ja usein myös todellisia stooreja siitä, miten suurvoittoa seuranneina päivinä tai vuosina on kullekin voittajalle sattunut käymään. Ei niin outoa tarinaa kuin ei voittajaakaan. No niin, minäpä astun hetkeksi takaoikealle ja tahkoan työpöytäni ulkopuolella hetken vaikkapa Secret of the Stones -peliä tuossa parvekkeella. Siitä sessiosta kerron sitten ensi kerralla. Ainakin rusketusta on luvassa.